
Rankkasateet ylittävät tierumpujen mitoitukset ‒ ”Voi rikkoa vanhojen ohjeiden mukaisia rakenteita”
Vanhan tai väärin mitoitetun maantierummun kyky kuljettaa vettä voi olla alimitoitettu nykyisiin säihin.
Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat rankkasateet edellyttävät tieverkolta hyviä kuivatusjärjestelmiä. Keuruun Haapamäellä Härkäpuron ylittävä tie sortui viikonloppuna. Kuva: Rami MarjamäkiViikonlopun poikkeukselliset rankkasateet vaurioittivat useita teitä etenkin Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.
”Näyttäisi, että monessa tapauksessa maantierumpujen kapasiteetti ei ole riittänyt johtamaan vettä ja vesi on vienyt tässä yhteydessä tien kerroksia mukanaan”, sanoo maanteiden kunnossapidon asiantuntija Jarkko Pirinen Väylävirastosta.
Vettä teiden ali kuljettavat rummut on joissakin tapauksissa mitoitettu rakentamisajankohdan tavanomaisten sade- ja sulamisvesimäärien perusteella, mutta nyt paikalliset sademäärät olivat poikkeuksellisen suuria.
Vauriot tapahtuivat pääosin alemman tieverkon sorateillä, jotka ovat tärkeitä maa- ja metsätalouden kuljetuksille sekä haja-asutusalueiden liikenteelle.
Rumpujen mitoitusta koskevien ohjeiden mukaan maa- ja metsätalousalueilla käytetään yleensä mitoitusperusteena virtaamaa, joka vastaa keskimäärin kerran 20 vuodessa toistuvaa tulvatilannetta.
Taajamissa sekä tärkeissä liikenne- ja infrastruktuurikohteissa mitoitus perustuu harvinaisempiin tulviin: kerran sadassa tai 250 vuodessa ilmeneviin rankkasateisiin.
Laskelmissa huomioidaan muun muassa rummulle johtava valuma-alue sekä rankkasateiden ja sulamisvesien ennustettu enimmäismäärä.
Taustalla on myös laajempi muutos sääoloissa: ilmastonmuutoksen myötä yleistyvät suuret sademäärät koettelevat maanteiden kuivatusjärjestelmiä. Yksittäisen vaurion tarkkaa sijaintia tai ajankohtaa on kuitenkin vaikea ennalta tietää.
”Vaikka meillä on hyvinkin tarkka käsitys esimerkiksi päällysteen kunnosta, vanhempien päällystettyjen ja sorateiden rakenteiden kunnosta ei ole yhtä tarkkaa tietoa. Materiaaleissa voi olla vaihtelua, ja erittäin voimakas sade voi rikkoa vanhojen suunnitteluohjeiden mukaisia, heikkoja ja kevyempiä rakenteita”, Pirinen kertoo Väyläviraston tiedotteessa.
Vaurioiden korjaustyöt käynnistettiin viikonloppuna nopeasti. Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan Pirkanmaalla viikonlopun sateiden aiheuttamat vauriot on saatu pääosin korjattua ja kaikki tiet ovat jälleen liikennöitävässä kunnossa.
Ylöjärven Kuruntiellä toinen asfaltoitu ajokaista oli maanantaina edelleen suljettuna tulvasortuman vuoksi, mutta muiden vaurioituneiden kohteiden liikenne oli saatu palautettua.
Elinvoimakeskuksen mukaan rankkasateet paljastivat samalla teiden kuivatuksessa paikallisia puutteita, jotka on tarkoitus ottaa huomioon tulevissa kunnostustoimissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







