Työpaikkakunnat kelpaavat vain maksumiehiksi
”Maaseudun keskuksia uhkaa kylien kohtalo”, otsikoi Satakunnan Kansa (SK 23.6.) pääkirjoituksensa. ”Juuri työpaikkojen menettäminen on kuntien ja pienten kaupunkien keskeinen murhe. Ensin paikkakunnilta katosivat keskittämisen seurauksena valtion työpaikat ja sittemmin menetyksiä on ollut niin teollisuudessa, kaupassa kuin palvelualallakin.”
Valitettavaa, mutta totta. Työt eivät ole vähentyneet valtion eivätkä elinkeinoelämän hallinnossa. Nämä työt on vaan siirretty aiempaa totaalisemmin kalliisiin keskuksiin.
Entiset työpaikkakunnat ovat kelvanneet vain maksumiehiksi, tietotekniikankin taloudellisina orjina.
Olemme siirtyneet tietoyhteiskuntaan, joka lupausten mukaan pitäisi olla aikaisempaa huokeampi, tehokkaampi, nopeampi ja joustavampi.
Osa on varmaankin toteutunut, mutta kokonaisuus on joutunut kalliin keskittämisen sanelemaksi ylivallaksi hyvien tavoitteiden kokonaistappioksi. Aivoja lyödään laskutikulla korville.
Viisaat kirjanoppineet tavoittelevat, että pääkaupunkiseudulle muuttaa parissa vuosikymmenessä neljäsataatuhatta (400 000) maalaista huuhtomaan kultaa. Valtio ja koko yhteiskunta maksaa.
Jo nyt tapahtunut muuttoliike ei tunnu vähääkään puhuttelevan päättäjiämme julkishallinnossa ja elinkeinoelämässä: Rahat eivät riitä!
Annettakoon maaseudulle jälleen mahdollisuus tehdä rahaa myös yhteiseen kassaan ja pelastaa Suomea. Ilman vakavaa protestia.
Nyt on kiire.
Esko Eela
teollisuusneuvos
Säkylä
Jo nyt tapah-
tunut muutto-
liike ei tunnu vähääkään puhuttelevan päättäjiämme
julkishallinnossa ja
elinkeinoelämässä:
Rahat eivät riitä!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
