Metsäväki tuli tutuksi yli 47 vuoden aikana
Yli 47:n vuoden aikana länsisuomalainen metsänomistajaväki ja metsäalan toimihenkilöt ovat ehtineet tulla Pirkko Saarelle tutuiksi.
”Metsänhoitoyhdistyksissä luottamustehtäviä on siirtynyt polvesta polveen. Olen voinut jollekin nuoremmalle metsänomistajalle sanoakin, että tunsin jo hänen isänsä”, kertoo Saari.
Metsänomistajien Liitto Länsi-Suomen taloussihteerinä vuodesta 1998 toiminut Saari aloitti metsäisen työuransa joulukuussa 1964 silloisessa Satakunnan metsänhoitolautakunnassa, joka sittemmin muuttui piirimetsälautakunnaksi.
Vuonna 1982 hän siirtyi Satakunnan metsänhoitoyhdistysten Liittoon, joka organisaatiomuutoksissa ja yhdistymisten jälkeen laajentui Metsänomistajien Liitto Länsi-Suomeksi.
Taloussihteerin tehtävissä Saari on muun muassa hoitanut enimmillään vuosittain 36 metsänhoitoyhdistyksen kirjanpidot ja tehnyt palkanlaskentaa eräille yhteisöille 20 vuoden ajan.
Vuodesta 2001 hän on toiminut myös Maakuntalinnan isännöitsijänä.
”Ehkä suurin muutos tänä aikana on ollut tietotekniikan tulo toimistotyöhön ja toisaalta kaiken viestinnän helpottuminen”, Saari kertoo.
”Alkuaikoina ihmisiä yritettiin tavoittaa kirjepostilla ja lankapuhelimella. Jos halusi yhteyden esimerkiksi jonkun metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajaan, ensin soitettiin kotiin, josta saatettiin kertoa, että henkilö on esimerkiksi jossakin baarissa pitämässä kokousta. Sinne soitettiin seuraavaksi ja kysyttiin, mahtaako asianomaista näkyä paikalla. Aikamoista salapoliisityötä se joskus oli.”
Kaiken kaikkiaan työura on Saaresta tuntunut mieluisalta. ”Näin pitkä rupeama samassa paikassa sen jo todistaa.”
Erityistä kiitosta Saarelta saa työskentely Maakuntalinnassa, missä maatalous- ja metsätalousväki työskentelee samoissa tiloissa.
”On ollut helppo toimia yhteistyössä”, sanoo Saari, joka vuosia teki ostopalveluita myös MTK Satakunnalle.
”Kiitokset hyvästä yhteistyöstä kaikille työkavereilleni ja muille työssä tutuksi tulleille”, kiittää Pirkko Saari eläkepäivien alkaessa. Niitä hän aikoo viettää Kauvatsalla metsän ja luonnossa liikkumisen merkeissä sekä toki myös kotikaupungissa Porissa.
MAIKKI KULMALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
