Sato vakuutetaan osana tilapakettia
OP ja Lähi-Tapiola tuovat satovahinkovakuutuksen markkinoille osana maatilan vakuutuspakettejaan. Erikseen sitä ei voi ostaa.
”Tuomme omamme markkinoille heti vuodenvaihteen jälkeen”, vakuutuspäällikkö Teppo Raininko OP Vahinkovakuutuksesta kertoo.
Lähi-Tapiola aloittaa satovahinkovakuutuksensa myynnin alkuvuonna 2016.
Vahinkovakuutushtiö Ifissä ei ole päätetty, tarjoaako se maatiloille satovahinkovakuutusta. Siitä tehtäisiin yhteispohjoismainen.
”Emme ole tehneet päätöstä puoleen tai toiseen”, kiinteistövakuuttamisen asiantuntija Anssi Varpe Ifistä sanoo.
Satovahinkovakuuttaminen on Suomessa uutta. Satoa on voinut vakuuttaa vain tulipalon varalta. Kadon korvaaminen valtion varoista loppuu tähän vuoteen.
OP:n satovahinkovakuutuksella voi vakuuttaa useimmat peltokasvit. Käytännössä niitä ovat kasvit, jotka ovat MTK:n edunvalvonnassa.
”Hedelmiä ja marjoja ei voida vakuuttaa, ei ainakaan alkuvaiheessa”, Raininko rajaa.
OP:ssä ja Lähi-Tapiolassa luvataan kehittää satovahinkovakuutusta markkinoilta saatujen kokemusten ja vastaanoton mukaan.
Tuotepäällikkö Jaana Sohlman sanoo, että vakuutuksesta tulee kiinteä osa Lähi-Tapiolan maatilavakuutusta. Turvatasoja on kolme.
Lähi-Tapiolan suppea vakuutusturva korvaa raesateen aiheuttamia vahinkoja. Luokitus kopioidaan eurooppalaisesta vakuutuksesta.
Seuraava taso laajenee korvaamaan uudelleen kylvämisen kustannuksia, jos tietyt luonnonilmiöt tuhosivat kasvun.
Laajin turvataso kattaa poikkeuksellisten luonnonilmiöiden aiheuttamia sadon menetyksiä.
OP:n vakuutus korvaa sadon tuhoutumisen tai sen arvon menetyksen, kun aiheuttaja on poikkeuksellinen kuivuus tai märkyys.
”Vuosittaiset tai lähes vuosittaiset tulvat eivät kuulu vakuutuksen piiriin”, Raininko rajaa.
Sadon käypää markkina-arvoa käytetään OP:ssa korvausten perusteena.
Korvaus voi perustua viljelykustannuksiin.
Satovahinkovakuutus sisältää viljelijän omavastuun ja hehtaarikohtaisen korvauskaton. Vakuutusnevoja kertoo yksityiskohdat.
”Tuote hinnoitellaan maltillisesti tuotantosuunnasta riippumatta”, Raininko lupaa.
OP hinnoittelee vakuutuksen pinta-alan mukaan. Hinta ei vaihtele, vaikka maatilalla kasvilajit ja lajivalikoimat muuttuvat.
Lähi-Tapiolan Sohlman sanoo, että uuden vakuutustuotteen hinnoittelu on erittäin haasteellista.
Tuote sovitetaan suomalaisiin viljelyoloihin.
”Emme alussa odota mitään suurta kysyntää”, Sohlman sanoo.
Juhani Viitala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
