Pienet tiekuljetukset traktorilla luvanvaraisiksi
Tiistaina voimaan tullut liikennelupalain kiristys vaikuttaa erityisesti maaseudun pienimuotoisiin traktorikuljetuksiin, toteaa aluepäällikkö Ari Pihlajavaara Koneyrittäjien liitosta.
Esimerkkinä hän mainitsee tarvikkeiden ja materiaalien kuljetukset myyjältä omakoti- ja mökkiasukkaille. Kyse on euroina vähäisestä toiminnasta, vaikka pieniä kuljetuksia voi olla paljon.
Pääsäännön mukaan liikennelupa tarvitaan, kun tavaraa kuljetetaan tiellä maksua vastaan.
Tiistaihin asti liikennelupa vaadittiin vain liikennetraktoreilta. Nyt liikennelupa vaaditaan kaikilta traktoreilta, kun maksua vastaan kuljetetaan tavaraa yleisellä tiellä.
Omia tavaroita voi kuljettaa ilman liikennelupaa kuten tähänkin saakka. Muitakin poikkeuksia on.
Maa- ja metsätalouden ajot voidaan hoitaa ilman lupia kuten tähänkin saakka ja säädökset jopa lievenivät niin, että liikennetraktoreita koskenut 50 kilometrin karenssi poistuu.
Jos tankissa voi olla lievästi verotettua polttoainetta eikä päivämaksua edellytetä, liikennelupaakaan ei tarvita.
Yhtä lailla lupaa ei tarvita, mikäli traktoria käytetään työkoneena lumen auraamiseen tai tienpientareiden niittämiseen.
Samoin tien ja kadun hoitoon liittyvän maa-aineksen, veden, suolan tai muun vastaavan aineen levittämistä tielle tai kadulle tai lumen kuljetusta traktorilla on rajattu ulkopuolelle, kun kuljetuksen suorittaja huolehtii myös lumen poistamisesta työkohteessa.
Pihlajavaaran mukaan liittoon on tullut paljon kyselyitä lainmuutoksen vaikutuksista traktorikuljetuksiin. Usein kysyjät ovat muutaman, ehkä kymmenkunta pientä kuljetuskeikkaa traktorilla vuosittain tekeviä viljelijöitä tai yrittäjiä.
Epätietoisuutta on. Maataloustraktorien liikenneluvista on Pihlajavaaran mielestä tullut kaikkineen niukasti ohjeistusta viranomaisilta.
Pihlajavaara arvelee, että muutaman kuljetuskeikan vuosittain tekevät eivät lähde hakemaan liikennelupaa sen kalleuden takia. Kuluja kertyy helposti 1 500–2 000 euroa.
Koulutus kestää viikon ja maksaa tyypillisesti 800 euroa. Kokeesta peritään parisataa euroa ja elykeskus veloittaa saman verran itse luvasta. Lisäksi matkat ja asuminen koulutuksen yhteydessä maksavat. Lupa on voimassa viisi vuotta, ja valvontamaksu on 90 euroa vuodessa.
Liikenneluvan hankkiminen avaa toisaalta monenlaisia uusia urakointimahdollisuuksia, Pihlajavaara toteaa. Jos urakointi kiinnostaa ja halua lisätienestien hankkimiseen on, energiaa on turha tuhlata sen miettimiseen, miten lupaehtoja voi kiertää.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
