Virkamiesten hallitustyöhön yrityksissä halutaan selkeyttä
Eduskunnan talousvaliokunta selvityttäisi, olisiko virkamiesten istumisesta valtio-omisteisten pörssiyhtiöiden hallituksissa luovuttava.
Valiokunta katsoo valtion omistajaohjauksesta antamassaan lausunnossa, että hallitustyöskentelyyn osallistumisesta voi haitata virkatehtävien hoitoa esteellisyyssäännösten takia.
”Jos nämä henkilöt samaan aikaan ovat jollakin tavalla vastuussa valtion omistamista tai osaomistamista yhtiöistä, pitääkö valtion virkamiehen jättäytyä kokonaan pois listayhtiöiden hallituksista”, puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.) pohti.
Talousvaliokunta kehottaa välttämään niin sanottuja ristikkäisiä valvontasuhteita, joissa henkilöt ovat välillä alais- ja esimiessuhteessa.
Valiokunta rajaisi valtionyhtiöiden jäsenten hallitusjäsenyydet noin kahteen muuhun merkittävään yhtiöön.
Tärkeänä valiokunta pitää, että valtio-omistajan näkemykset kestävästä palkkiopolitiikasta tuodaan selkeästi julki.
Yrityksen johdon palkitsemisen keskeiset periaatteet on pidettävä näytillä yhtiön nettisivuilla riippumatta siitä, minkälaisesta palkitsemisesta on kyse.
Pekkarisen mukaan omistajaohjauksen ohjeistuksen päälinjat sinänsä ovat kunnossa. Yhtiöiden hallitusten puheenjohtajilla ja vastuuministerillä pitää yhteys toimia.
Valiokunnan lausunto on yksimielinen. Pekkarisen mukaan valiokunta löysi yhteisen sävelen asiasta ilman mitään erityistä poliittista vääntöä.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
