Tilastokeskus: Avoimia työpaikkoja enemmän kuin vuosi sitten
Työnantajien arvion mukaan puolet paikoista koetaan vaikeasti täytettäviksi.Tilastokeskuksen tietojen mukaan avoimia työpaikkojen määrä kasvoi parillakymmenellä prosentilla vuoden 2017 toisella neljänneksellä. Työpaikkojen määrät lisääntyivät pääasiassa Etelä-Suomen ja Uudenmaan alueella.
Huhti-kesäkuussa avoimia työpaikkoja oli 36 800, kun niitä oli vuotta aiemmin 30 600.
Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna etenkin suurissa, vähintään 50 hengen toimipaikoissa.
Toisella vuosineljänneksellä avoimista työpaikoista 13 prosenttia oli osa-aikaisia, mikä on 14 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Määräaikaisten työpaikkojen osuus kaikista avoimista työpaikoista oli 33 prosenttia, mikä on 10 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuoden takaisella neljänneksellä.
Vaikeasti täytettäviksi koettuja työpaikkoja oli paljon esimerkiksi rakennusalan ja kaupan alan toimipaikoissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

