Sote-uudistusta ei tarvita
Ministeri Juha Rehula (kesk.) jatkaa uudessa hallituksessa jo edellisellä vaalikaudella sosiaalivaliokunnan puheenjohtajana aloittamaansa työtä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiseksi. Hän raotti niiden perusteita ja aikatauluja MT-haastattelussa (MT 24.7).
Kaavailtu uusi sotemalli olisi varmaankin jonkinlainen
risteytys Sipilän epäonnistuneesta erva-mallista ja maakunta- ja kuntayhtymämalleista, jotka jollain tavalla tungettaisiin perustuslain vaatimuksia vastaaviksi.
Sote-uudistus veisi kuitenkin
kaavailluissa muodoissaan niin paljon kuntien tehtävistä ja vallasta, että se lopettaisi kunnallisen itsehallinnon nykymuodossaan ja tekisi esimerkiksi kunnallisvaaleista eräänlaisia paikallisia tykkäyskilpailuja ilman suurempaa todellista poliittista merkitystä.
Muutenkin sote-valmisteluissa on käynyt vähän niin kuin Suomen yli 40 vuotta kestäneessä valmistautumisessa tulevaan työvoimapulaan, jota ei koskaan tullut – eli nytkin taidetaan valmistautua uhkiin, jotka ovat fiktiivisiä ja jotka voitaisiin parhaiten hallita nykyhallinnon sisällä.
Juha Antinkaapo
Tervola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
