Kotimainen pienpanimoala purjehtii myötätuulessa
Juha Sorri Pienpanimobuumi etenee Suomessa. Panimo Hiiden markkinointivastaava Mikko Mäkelä uskoo, että pienpanimo-oluiden markkinaosuus kasvaa tulevaisuudessa. Kuva: Viestilehtien arkistoJYVÄSKYLÄ (MT)
Mitä eroa on panimolla ja pienpanimolla?
Ero on merkittävä, ainakin mikäli asiaa tiedustelee Jyväskyläläisen Panimo Hiiden markkinointivastaavalta Mikko Mäkelältä.
”Pienpanimoilla on täysin eri tavoitteet kuin suurilla. Suurten panimoiden kohdalla puhutaan isosta logistiikasta ja massatuotannosta. Ne ovat listattuja pörssiyhtiöitä.”
Pienpanimot eivät ole Mäkelän mielestä tähän asti saaneet ansaitsemaansa huomiota, mutta muutos parempaan on käsillä.
”Pienpanimoiden määrä on parissa vuodessa lähes kaksinkertaistunut. Pikkuhiljaa on alettu myös ymmärtää, mikä on ison ja pienen panimon ero.”
Panimo Hiiden toimintafilosofiassa korostuu voimakkaasti paikallisuus.
”Pienpanimot ovat osa lähiruoka-ajattelua ja alkuperäkysymyksiä korostavaa liikettä. Lasken samaan ketjuun kuuluviksi esimerkiksi naapurin lähileipomon ja Laukaassa sijaitsevan biokaasulaitoksen, jossa panimollamme käytetystä viljasta ja maltaasta tehdään biokaasua.”
Pienpanimoliiton jäsenmäärä onkin vinhassa kasvussa.
”Suomessa toimii tällä hetkellä 52 pienpanimoa, joista yli 30 on jäseniä. Uusia ilmoittautuu mukaan koko ajan.”
Mäkelä puhuu mielellään pienpanimobuumista.
”On huomionarvoista, että oluen kokonaiskulutus on viime vuosina laskenut, isot tuotemerkit rytinällä. Samanaikaisesti erikoisuudet nousevat.”
Jokunen vuosi sitten pienpanimoiden osuus kaikesta Suomessa myydystä oluesta oli 1,5 prosenttia. Tällä hetkellä osuus on kolme prosenttia.
Yhdysvalloissa pienpanimot ovat olleet nosteessa jo pitkään.
”Yhdysvalloissa jo 11 prosenttia kaikesta myytävästä oluesta on lähtöisin pienpanimoista. Osuus tulee kasvamaan yhtä lailla täällä Suomessa”, Mäkelä ennakoi.
”Se, että meillä on Suomessa jo yli 50 pienpanimoa, on aika pirun kova juttu.”
Pienpanimoita on lähinnä Helsingin ja Turun seuduilla, mutta myös Oulussa, länsirannikolla ja itäisessä.
”Pinta-alaltaan laajassa ja harvaan asutussa maassa pienpanimotoiminta ei ota vielä joka paikassa tulta alleen. Uskon, että kun ala kehittyy ja saamme enemmän tunnettuutta, myös maaseudulle pystytään avaamaan enemmän pienpanimoita.”
Jyväskyläläisen Panimo Hiiden tarina alkoi vuonna 2013.
Mäkelä oli pohtinut panimon perustamista. 2012 hän tapasi sattumalta tulevat yrityskumppaninsa.
”Tatu Hiitola pyöritti Stadin panimoa ja Mika Silajärvi oli tehnyt hänen kanssaan yhteistyötä. Kun loimme Silajärven kanssa Panimo Hiiden historian ensimmäisen kaljan, Palokka-oluen, oli luontevaa hakeutua yhteistyöhön Hiitolan kanssa.”
Palokka oli myyntimenestys. Yritystoiminta käynnistyi Jyväskylän Palokassa sijaitsevissa tuotantotiloissa, mutta laajentunut tuotanto ajoi laajempiin tiloihin Seppälänkankaalle tänä keväänä.
”Aluksi meillä oli vain muutamia 500-litraisia tankkeja. Nyt meillä on 500–2 000-litraisia tankkeja. Uusiin tiloihin siirryttäessä pinta-ala kaksinkertaistuu ja keittokapasiteetti nelinkertaistuu.”
Myös lisää väkeä palkataan. Kesällä pienpanimossa on kuusi työntekijää.
Mäkelä korostaa, että tuotannon kasvaessa on tärkeää säilyttää omaleimaisuus sekä uutta kokeileva asenne.
”Kaikilla oluillamme on oma tarinansa. Ne voivat olla johonkin paikkaan liittyviä kertomuksia, kuten Palokka, tai mytologisiin hahmoihin pohjautuvia mielikuvituksen tuotteita.”
Tavoitteena on luoda paljon erilaisia oluita, jotka soveltuvat muuttuviin tilanteisiin.
”Ei ole olemassa yhtä ainoaa parasta olutta maailmassa, vaan olut on aina hetkestä riippuvainen. Makuja on monia, ja omakin olutmaku heittelee. Omassa rauhassa mökillä juon mieluusti erilaista olutta kuin kaupungin sykkeessä, ja sadepäivänä maittaa erilainen tuopillinen kuin auringonpaisteella.”
Jukka Koivula
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
