Pedot uhka kotieläimille Keski-Pohjanmaalla
Petoeläinten kasvanut määrä heikentää kotieläinten hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla, arvioi alueen eläinlääkäreistä ja maatalouden asiantuntijoista koostuva maitoyhteistyöryhmä.
Monilla Keski-Pohjanmaan maatiloilla suurpetohavainnot ovat arkipäivää. Riistakamerat tallentavat petojen liikkeitä.
”Nykytekniikalla havainnot voidaan todentaa, ja niitä on paljon”, sanoo MTK Keski-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Jouni Jyrinki.
Vuoden 2014 aikana pedot ovat raadelleet kotieläimiä laitumilla ja käyneet tilojen pihoilla repimässä keräilyä odottamassa olleita kuolleita eläimiä.
Metsästyskoiria on hoidettu vakavien vammojen takia ja osa on kadonnut metsään. Moni kissa ja koira on kadonnut pihoilta.
Tavanomaiseen kotieläinten pitoon Keski-Pohjanmaalla ei ole viimeiseen sataan vuoteen kuulunut varautuminen susien ja karhujen varalta.
”Koskaan aikaisemmin ei ole tarvinnut miettiä, onko hoitajan turvallista kulkea pihan läpi navettaan iltatarkastukselle tai onko oikeaoppisesti raatokuljetusta odottava kuollut vasikka revitty pihamaalle”, Jyrinki vertaa.
”Siihen aikaan kun petoeläimet pihamaalla olivat arkipäivää, isännillä on oikeus hoitaa asia itse. Nyt mahdollisuutta ei ole.”
Maitoyhteistyöryhmä on huolissaan paitsi petoeläimistä, myös ihmisten eriarvoistumisesta.
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
