Saksan perustuslakituomioistuin hyväksyi EU:n kriisirahaston
Päätös poistaa viimeisen esteen 500 miljardin rahaston perustamiselta. EU-komissio haluaa siirtää kaikki euroalueen pankit Euroopan keskuspankin valvontaan.STRASBOURG (MT)
Karlsruhessa sijaitseva Saksan perustuslakituomioistuin on hyväksynyt EVM-sopimuksen, eli EU:n pysyvän kriisirahaston. Oikeus kuitenkin asetti Saksan enimmäisvastuille rajan 190 miljardiin euroon. Rajan ylimenevät vastuut vaativat Saksan parlamentin hyväksynnän.
Oikeuden päätöksen jälkeen Saksa voi ratifioida EVM-sopimuksen ja se tulee todennäköisesti voimaan viimeistään lokakuussa. Samalla nykyinen väliaikainen tukirahasto korvautuu 500 miljardin euron pysyvällä rahastolla.
Päätöksen jälkeen sekä osakemarkkinat että euro olivat nousussa. EVM-sopimuksen kaatuminen olisi luultavasti johtanut hankalaan poliittiseen kriisiin euroalueella.
Samaan aikaan Strasbourgissa puhunut EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso vahvisti jo aiemmin julkisuuteen vuotaneet tiedot, että komissio haluaa ulottaa keskitetyn valvonnan kaikkiin euroalueen pankkeihin. Käytännössä valvontavastuu tulisin Euroopan keskuspankille.
Mepeille puhunut Barroso vetosi vahvasti tiiviimmän poliittisen ja taloudellisen unionin puolesta. ”Euroopan ongelmat eivät selviä kansallisilla ratkaisuilla, tarvitsemme yhteisiä ratkaisuja ja lisää demokratiaa. EU:n pitää edetä kohti todellista kansallisvaltioiden liittovaltiota”, Barroso julisti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
