Pohjanmaa toi konttikaupungin aurinkoiseen Helsinkiin
Senaatintorilla on lauantaihin asti kuutisenkymmentä merikonttia, joihin on koottu elämystarjontaa Pohjanmaalta. Ville-Petteri Määttä Kuva: Viestilehtien arkistoPohjanmaan maakunta esittäytyy lauantaihin saakka Helsingissä nyt jo järjestyksessä 25. kertaa järjestettävän maakuntajuhlan vierailevana maakuntana.
”Pohjanmaan maakunta on vientivetoinen, itse asiassa se on yllättäen Suomen teollistunein maakunta”, kertoi Pohjanmaan maakuntajohtaja Olav Jern tapahtuman lehdistötilaisuudessa.
”Haluamme elää ja meidän on pakkokin elää globaalissa maailmassa. Tämä tarjoaa meille hyvän tilaisuuden osoittaa, mitä me olemme ja mitä me osaamme”, Jern sanoo.
Pohjanmaa on rakentanut Senaatintorille noin 60 merikontista näyttävän pop-up -kaupungin. Lisäksi torilla on hevilava, jolla maakuntajuhlan aikana esiintyy pohjalaisia musiikintekijöitä Annika Eklundista Krista Siegfridsiin.
Senaatintorin ohella pohjalaiset näkyvät eri puolilla kaupunkia, muun muassa Espan puistossa, rautatieasemalla ja Narinkkatorilla.
”Olemme keränneet Senaatintorille eri teema-alueita. On tiedon ja taidon Pohjanmaa, makujen Pohjanmaa ja elämysten Pohjanmaa”, kertoo projektipäällikkö Laila Schauman Pohjanmaan Exposta.
”On haluttu rakentaa elämyskokonaisuus, mitä Pohjanmaa tänä päivänä on.”
Maakuntajuhlassa on kolmisensataa kulttuuri-ihmistä esityksineen. Näytteilleasettajia on mukana noin 300–400.
”Periaatteessa koko Pohjanmaa on tässä jollain tavalla mukana”, Schauman sanoo.
Vantaalaiset Pirjo Tomell ja Eija Pulkkinen poikkesivat tutkimaan vähäkyröläisen pläkkyrin Esa Åkermanin peltiesineitä. Traktorinmalliset piparimuotit kiinnostivat heitä kovasti.
”Tästä saattaisi olla lapsenlapselle”, he pohtivat.
”Lähdettiin katsomaan, mitä messut tuovat. Toki epävarma aika näkyy, mutta se on sama alalla kuin alalla”, sanoo neljännessä polvessa perinneammattia harjoittava Åkerman.
Kristiinankaupunkilainen perunanviljelijä Leif Hammarberg on kertomassa maakuntajuhlien vieraille kaikkea, mitä he haluavat perunasta tietää.
Samalla vieraat voivat arvuutella perunoiden kappalemäärää lieriössä, jossa on suomalaisten vuosittain kuluttama kuutisenkymmentä kiloa eri lajikkeina.
Vaikka maakuntajuhlan avajaisia vietettiin auringon hellimässä säässä, alkukevät on Pohjanmaalla ollut säiden puolesta vähemmän suotuisa.
”Meidän alueella ollaan pari viikkoa kasvukaudesta myöhässä, kun verrataan tilannetta viime vuosiin”, Hammarberg kertoi.
Maikki Kulmala
Pop-up Pohjanmaa Helsingin
Senaatintorilla 13.6. asti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
