Marjayrittäjä Ylellä: Alalle tullut toimijoita, jotka eivät tajua yrittämisestä mitään
Elintarviketeollisuusliiton asiantuntija muistuttaa, etteivät kaikki uudet tai alalle pyrkivät toimijat ole automaattisesti huonoja tai epäpäteviä.
Ylen haastatteleman Isohätälän mukaan ongelmassa kyse on esimerkiksi yksittäisistä ihmisistä, jotka kutsuvat ulkomailta poimijoita Suomeen sukulaissuhteiden kautta, eivätkä huolehdi heistä asianmukaisesti. Kuva: Kai TirkkonenPitkään marja-alalla pitkään toiminut Risto Isohätälä väittää Ylellä, että marjabisnekseen on tullut mukaan niin sanottuja järjestäytymättömiä toimijoita, joiden tavat ovat kyseenalaisia.
Ylen haastatteleman Isohätälän mukaan kyse on esimerkiksi yksittäisistä ihmisistä, jotka kutsuvat ulkomailta poimijoita Suomeen sukulaissuhteiden kautta, eivätkä huolehdi heistä asianmukaisesti.
"Näyttää vähän siltä, jos suoraan sanon, että moni thaimaalaisen naisen kanssa naimisiin mennyt haluaa perustaa marjayrityksen, vaikka he eivät tietäisi yritystoiminnasta yhtään mitään", oululaisen luonnonmarjojen osto- ja välitysfirma Tessacraftin hallituksen puheenjohtaja sanoo Ylelle.
Elintarviketeollisuusliitossa tunnistetaan Ylen mukaan oululaisen Tessacraftin havainnot järjestäytymättömistä marja-alan toimijoista. Elintarvikeasiantuntija Mari Lukkariniemi sanoo, että metsämarja-alalle on tullut viime vuosina paljon uusia toimijoita, joista kaikilla ei välttämättä ole riittävää asiantuntemusta pyörittää marjabisnestä.
Lukkariniemi näkee riskejä siinä, jos kokematon yrittäjä lähtee kutsumaan vaikka juuri thaimaalaisia poimijoita Suomeen.
"Tällainen yrittäjä ei välttämättä tunne markkinaa, eikä talteen poimittuja marjoja aina saadakaan myytyä ja siitä eteenpäin kaupalliseen käyttöön. Marjanpoimijat voivat tällöin jäädä ilman korvausta", hän sanoo Ylellä.
Elintarvikeasiantuntija laskee Ylellä, että Suomessa on jo pitkälti yli toistakymmentä toimijaa, jotka kutsuvat thaimaalaispoimijoita Suomeen, kun aiemmin toimijat pystyi laskemaan yhden käden sormilla.
"Tämä tilanne on varsin haasteellinen, kun samalla kentällä on niin paljon monenlaisia toimijoita. Tämäkin ala voi houkutella mukaan myös niitä epärehellisiä ihmisiä, jos joku näkee tässä sopivan markkinaraon", hän sanoo.
Mari Lukkariniemi muistuttaa, etteivät kaikki uudet tai alalle pyrkivät toimijat ole automaattisesti huonoja tai epäpäteviä.
Ylen alkuperäisen jutun pääset lukemaan tästä.
Lue lisää:
Asiantuntija kertoo: Missä menee jokamiehenoikeuksien raja marjanpoiminnassa
Asiantuntija Tervolan hillaepisodista: Taustalla poimijoiden rahanahneus
Tervolalaisella suolla poimittiin hillat raakoina ja varsineen: "Sehän tuhoaa suon pitkäksi aikaa"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
