Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kesällä herkuteltiin, mutta paikoin myös pihisteltiin ‒ kauppojen suosikkilistoilla herkkuja, arkiruokaa, mekkoja ja pitsauuneja

    Kesällä herkuteltiin mutta paikoin myös pihisteltiin. S-ryhmän ja Keskon myyntitilastot kertovat eri viestiä.
    Äänekoskelainen K-kauppias Mika Lankinen kertoo, että kesäisin asiakkaat satsaavat ruokailuun. Makkarat ja jäätelöt ovat kestosuosikkeja, mutta mustekalaakin menee.
    Äänekoskelainen K-kauppias Mika Lankinen kertoo, että kesäisin asiakkaat satsaavat ruokailuun. Makkarat ja jäätelöt ovat kestosuosikkeja, mutta mustekalaakin menee. Kuva: Petteri Kivimäki

    ”Kesä on vähän kuin joulukin, silloin panostetaan”, kertoo Äänekosken K-Citymarketin kauppias Mika Lankinen.

    Tämä on näkynyt kesän ostoksissa. Lankisen kokemuksen mukaan monet asiakkaat satsaavat kesäisin ruokailuun.

    Makkarat ja jäätelöt ovat kesien kestosuosikkeja, mutta herkuttelu ei rajoitu niihin.

    ”Kyllä minä nostan siihen mukaan hyvin vahvasti myös erilaiset grillattavat lihat. Niitä ostetaan nykyään hyvin monipuolisesti”, Lankinen kertoo.

    ”Esimerkiksi lammas on tehnyt vahvaa tulemista monta vuotta kesägrillaukseen. Se tuntuu pitävän paikkansa kesän grilliherkkuna. Kun mennään syksyyn niin myynti sitten hiljenee.”

    Myös merenelävät kirvoittavat kesäisin asiakkaiden kokeilunhalua.

    ”Jo muutaman vuoden ajan kalatiskistä on löytynyt mustekalaa grillattavaksi. Se on näillä leveysasteilla jo aika eksoottista.”

    Äänekoskella tuotteiden kirjo ja kysyntä vaihtelee reilusti vuodenaikojen mukaan. Syynä tähän on se, että pieneen kaupunkiin ja sen ympäristöön tulee kesäisin paljon mökkiläisiä.

    ”Se näkyy ihan meidän valikoimassakin. Mökkiläisten suuri määrä tuo siihen oman pikantin lisänsä.”

    Kaikista eniten kesän menekkiin vaikuttaa Lankisen mukaan kuitenkin ”maailman paras markkinamies”, eli aurinko.

    ”Kun on ollut hyvä kesä ja mökkiläiset ovat viihtyneet niin repertuaaria käy kaupaksi hyvin laaja- alaisesti.”

    Päivittäistavarakauppajättien Keskon ja S-ryhmän tiedot kesän hittimyyntiartikkeleista viestivät hieman eri asioita.

    S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikkö Juha Niemisen mukaan esimerkiksi jäätelön, virvoitusjuomien ja grillituotteiden myynti ei yltänyt samalle tasolle kuin vuosi sitten.

    ”Sen sijaan valmisruoat, perunapakasteet, pastat, riisit ja nuudelit ovat kasvattaneet myyntiään. Annosnuudelien myynti kehittyi touko–heinäkuussa yli 12 prosenttia vuoden takaiseen ja ranskanperunat noin neljä prosenttia.”

    Myös jauhelihan myyntimäärät ovat nousseet hieman, mikä voi kieliä sekä kotona vietetystä ajasta, että säästämisestä. Ruuan hinnannousu on saanut Niemisen mukaan suomalaiset säästämään ruokatarpeissa, kuten kahvissa.

    ”Hinnasta puhuminen ei kuitenkaan ole vähentänyt kahvimyyntiä, vaan edullisempien suodatin- ja pannujauhatuskahvien myynti on kasvanut”, Nieminen kertoo.

    Myös esimerkiksi edullisempien grillimakkaroiden myynti on kasvanut vuodentakaisesta.

    ”Edullisempien suodatin- ja pannujauhatuskahvien myynti on kasvanut.”

    Keskon tilastoinnin mukaan erilaisten raaka- ja artesaanimakkaroiden kysyntä on K-kaupoissa noussut edelleen, kertoo valikoimapäällikkö Toni Hynninen Keskon tiedotteessa.

    Myös pitsojen valmistuksessa on pyritty ravintolalaatuun kotona. Kevyet ja kannettavat pitsauunit ovat olleet Keskon mukaan ”huikean suosittuja” kuluneena kesänä.

    Näin on ollut myös Äänekoskella, kertoo tavaratalopäällikkö Anu Issakainen:

    ”Pitsojen paistaminen ja pitsauunit ovat varmasti olleet tämän kesän trendejä.”

    Myös muut grillaustuotteet ja kesätuotteet, kuten esimerkiksi sup-laudat ovat olleet kysyttyjä.

    ”Se ei enää yllättänyt, trendi on jatkunut jo muutamia vuosia niin siihen osattiin varautua.”

    Sekä S-ryhmän että Keskon myyntitilastot kertovat myös vilkastuneesta kyläilystä ja perhejuhlien järjestämisestä.

    Niemisen mukaan esimerkiksi leikkokukkien, huulipunien ja huulikiiltojen myynti on selkeästi vuodentakaista vilkkaampaa. Myös esimerkiki sipsien, karkkien ja pakastekahvileipien myynti on noussut.

    K-kaupoissa yllättäviksi hiteiksi ovat nousseet myös värikkäät kesämekot.