Hallitus auttaa maataloutta: Kriisitukia 50 miljoonaa, tukien maksu aikaisemmaksi, maksuhelpotuksia luvassa
Maatalouden kriisipaketti tarjoaa lisätukea mutta myös helpotusta akuuttiin kassakriisiin. Sikojen tilavaatimuksille annetaan siirtymäajan jatkoa aina vuoteen 2024 saakka.
Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen hallitusryhmät neuvottelivat budjettiesityksestä kaksi päivää Kesärannassa. Kuva: Kari SalonenHallitus hyväksyi budjettiriihen yhteydessä torstaina laajan maatalouden kriisipaketin. Hallitus on valmis lisäämään maatiloille maksettavia kriisi- ja viljelijätukia. Myös erityistukea on luvassa suuria investointeja tehneille maatiloille. Maatalouden tukipaketin arvon on 50 miljoonaa euroa.
Kriisipaketin lisärahat maksetaan joko lisäbudjetista tai ensi vuoden budjetista. Lokakuussa päätettävästä lisäbudjetista varataan yhteensä 29 miljoonan euron lisämääräraha maataloudelle.
Tähän pottiin kuuluu 20 miljoonan euron täydennys maatalouden kriisitukeen ja viljelijätukeen. Lisäksi Suomi maksaa kansallista lisärahoitusta EU:n maidontuotannon kriisitukeen 7,5 miljoonaa euroa.
Näin ollen maitotiloille on tarjolla tukea 15 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan EU-maatalousministerien viime heinäkuinen tukipäätös. Tuolloin Suomelle luvattiin 7,5 miljoonan euron summa koko EU:n 500 miljoonan euron tukipotista.
Lisäbudjetin pienin lisäys menee Maaseutuvirastolle. Mavi saa 1,4 miljoonan euroa, jotta se selviää lisätöistä, joita kriisitukien ja tukien aikaistus vaatii.
Kriisipaketin toinen puolisko, 21 miljoonaa euroa varataan ensi vuoden budjettiin. Lomitusmaksujen alennuksiin kohdennetaan 10 miljoonaa euroa ensi vuonna.
Maatalousyrittäjien eläkelaitos eli Mela saa miljoonaa euroa, joka on ohjattava maatilayrittäjien jaksamisen tukemiseen.
Edelleen on auki, miten suuria investointeja tehneille maatiloille tarjolla oleva 10 miljoonan euron erityistuki jaetaan.
Tuen lopullinen muoto ratkeaa EU-komission kanssa käytävissä neuvotteluissa syksyllä.
Muut kriisitoimenpiteet eivät kasvata valtion menoja.
Maksuvalmiuslainoille tarjotaan valtion takausta.
Myös korkotuki- ja valtionlainojen maksuhelpotuksia on tarjolla.
Lainahelpotusten toteuttaminen selvitetään vielä syksyn aikana maa- ja metsätalousministeriössä.
Seuraavan puolen vuoden aikana tilat saavat maataloustukia etupainotteisesti. Joulukuulle ajoitetut 50 miljoonan euron tuet tilitetään tiloille lokakuussa.
Marraskuussa 2016 maksetaan puolestaan keväälle 2017 kaavaillut 20 miljoonan euron tuet. Myös EU:n suorien tukien maksatusta aikaistetaan. Vuoden 2017 tukia maksetaan 90 miljoonaa euroa jo tämän vuoden lopulla.
Hallitus haluaa kasvattaa luomumaidon tuotantoa lisäämällä sen päiväkotien ja koulujen ruokapöytiin. Luomumaitoon saa jatkossa lisätä D-vitamiinia, mikä voi puolestaan lisätä sen menekkiä.
Maatilojen paikallisia energiaratkaisuja halutaan myös edistää. Biokaasutuotannon edistämiseen tartutaan tänä syksynä hyväksyttävässä energiastrategiassa.
Sikatilojen investointipakkoja lykätään. Sikojen tilavaatimuksille annetaan siirtymäajan jatkoa aina vuoteen 2024 saakka.
Kotimaisten elintarvikkeiden menekkiä halutaan edistää nostamalla maito- ja lihatuotteiden alkuperävaatimukset esiin.
Lue lisää samasta aiheesta:
Tiilikainen helpottui kriisitukipäätöksestä: Maatilojen kiinteistöverohuojennus vireillä
Budjetin viimeiset väännöt käynnissä: Viljelijöiden avuksi luvassa toimenpidelista
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
