KOMmENTTI Ajoneuvoverokyykyttää köyhiä
Autokauppiaiden mukaan vanhat autot kannattaisi ympäristösyistä vaihtaa uusiin. He väittävät, että polttoaineen säästö korvaisi uuden auton rakentamisesta syntyvät hiilihaitat.
Valtio on niellyt autokauppiaiden propagandan koukkuineen karvoineen. Verottaja kurittaa vanhan auton omistajia ajoneuvoverolla, jonka päästöperusteet ovat oikeasti tuulesta temmattuja.
Uudet autot on viritetty testejä varten. Normaalissa perhekäytössä vanha perusauto pistää kulutuksessa kampoihin nykyhybridille.
Silti valtio rankaisee vanhan auton omistajaa päästöperusteiseksi väitetyllä ajoneuvoverolla.
Tähän testiin osallistuneen Opel Astran omistaja maksaa ajoneuvoveroa 165 euroa vuodessa. Uuden Aurisin omistaja selviää puolet pienemmällä eli 75 eurolla.
Sillä ei ole mitään tekoa autojen todellisten päästöjen kanssa. Sillä vaan pistetään köyhät kyykkyyn.
Tältä osin tasapuoliseen tulokseen pääsy onnistuisi siirtämällä ajoneuvovero polttoaineen hintaan.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
