RAVIT Toysetille haetaan apuja
Kahtena edellisenä keskiviikkona loistanut Toyset on T65-kierroksen itseoikeutettu pankki Vermossa. Ari Anttilan valmentamalla nelivuotiaalla on kaikki edellytykset nousta ikäluokkakisojen kärkipaikoille asti, eikä sille löydy rahasarjoissa tällä hetkellä pysäyttäjää.
Jonkinlainen häiriö tai muusta syystä johtuva laukka tuntuu ainoalta riskitekijältä, eikä sellaiselle voi laskea hirveän isoa mahdollisuutta. Toysetin lähtöpaikka on takarivissä, josta kiihdytysvaiheen pitäisi sujua normaalisti ilman ongelmia.
Vihjesysteemin järkevän rakenteen varmistamiseksi kupongille täytyy löytää toinenkin yksinäinen merkki.
Tarjolla ovat lähinnä Derbyn Kevätsuosikkiin sisältä lähtevä Good Dynamite sekä neljännessä kohteessa takamatkan rasittama Hoboken.
Kaikki parhaat nelivuotiaat eivät ole mukana rivin avauskohteessa, jonka seitsemästä osallistujasta kolme tulee Pekka Korven tallista. Vaikka kiihdytys ei menisi Good Dynamitelta ihan nappiin, sillä on silti hyvä mahdollisuus voittoon, sillä tallikaverit tekevät kilpakumppaneiden taipaleesta ohdakkeisen.
Hoboken ei yltänyt viime kilpailussa aivan parhaimpaansa, ja vaikka sillä olisi hyväkin päivä, tehtävä ei ole takamatkalta kovin yksinkertainen.
Edeltä lähtevistä etenkin Yank Kemp ja Lester ovat hevosia, jotka pystyvät onnistuessaan pitämään yllä rivakkaa tempoa. Jos niiden ja Hobokenin väliin jää monta muuta kilpailijaa, kiertämistä tulee herkästi liikaa.
Invantaggio on kapasiteetiltaan samaa kaliiperia, mutta takarivin suljettu paikka aiheuttaa melkoisen varmasti hankaluuksia.
Suomenhevosille on kaksi lähtöä. Parhaat tammat kohtaavat rivin päättävässä Marttilan tammasarjan osalähdössä, joka on tällä kertaa ryhmäajo. Viime viikolla rahasarjaa hallinnut Hopihopi on suosikki tälläkin tasolla, mutta peliosuus kohoaa herkästi liian korkealle.
Kaksi vuotta sitten kuningattareksi seppelöity Sirun Valpuriina ei ole pitkältä tauolta pelihevosia. Useampi merkki on silti tarpeen. Ideahevoseksi voi nimetä Aino-Ilonan, joka kiri Lahdessa päätösvaiheen oikein mallikkaasti ja ohitti monta hyvää vastustajaa.
Toisena kohteena ajettava matalampi sarja on niin tasainen, että lähes jokaisella osallistujalla on mahdollisuutensa. Vauhdikkaasti lähtevä Tärpätti ei ole ollut kahdella ratakierroksella elementissään, ja taaempaakin saattaa ehtiä voittokamppailuun.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 1 Good Dynamite (5, 3)
2. lähtö: 5 Tärpätti, 7 Loisto-Piirto, 8 Hanslankari, 2 Humun Humu, 1 V.H. Suvituuli, 12 Villikunkku, 3 Vippaskonsti, 4 B. Tuuma (10, 11)
3. lähtö: 11 Shot, 10 Tyrone Jr, 6 Have A Nice Day, 12 Classic Wave, 2 Uparty K.A. (7, 9)
4. lähtö: 15 Hoboken, 5 Yank Kemp, 6 Lester (10, 9)
5. lähtö: 10 Toyset (9, 1)
6. lähtö: 6 Hopihopi, 9 Saaga S, 3 Vaiva, 4 Aino-Ilona, 2 B. Turolii (7, 11)
1 x 8 x 5 x 3 x 1 x 5 = 600 riviä = 60 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 22 Toto65
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2600 m Helsinki
1 Good Dynamite/Hannu-Pekka Korpi 2600 13,1a 51 206 1/15,0a 1/16,5 1/15,2a 4/15,8
2 Lightning McQueen/Kari Venäläinen ’’ 14,6a 19 375 4/15,4a 8/16,1a -a hpl 6/15,3a
3 Je L’Adore/Ari Moilanen ’’ 11,8a 18 995 10/16,9a 3/15,6ax 1/13,8a 5/11,8a
4 Arctic Excellence/Pekka Korpi ’’ 13,0a 47 302 4/15,7a 10/13,2a 3/14,1a 10/16,2a
5 Harmi’s Frido/Antti Teivainen ’’ 12,4a 70 586 5/15,6a 3/15,2a 8/12,4a 9/18,5ax
6 Shadoom/Janne Ulmas ’’ 11,8a 25 670 2/14,7a 6/15,5a 4/15,1a 4/11,8a
7 Big Headache/Iikka Nurmonen ’’ 14,1a 37 270 7/16,5a 11/15,0a 2/14,1a 6/14,3a
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 V.H. Suvituuli/Esa Holopainen 2100 24,0a 21 690 8/31,1 1/26,0a 6/27,7 4/24,0a
2 Humun Humu/Seppo Markkula ’’ 25,9a 29 270 9/28,9 7/31,0 5/25,9a 8/28,1
3 Vippaskonsti/Antti Tupamäki ’’ 26,0a 24 700 1/27,7a hlo9/28,8 7/27,1ax 6/26,0a
4 B. Tuuma/Antti Teivainen ’’ 25,6a 25 160 6/28,9ax 9/27,9ax -a hlo 3/26,9a
5 Tärpätti/Eero Laitinen ’’ 23,1a 29 720 hpl 8/26,7 7/27,9 2/23,1a
6 R.R. Veera/Kyösti Ahonen ’’ 25,7a 27 530 11/28,9a 7/m33,1 6/m34,7x 4/27,5
7 Loisto-Piirto/Ari Moilanen ’’ 25,6a 22 742 9/30,8 9/25,6a 1/27,9 1/27,2
8 Hanslankari/Kari Rosimo ’’ 27,3a 21 670 7/30,6a 8/30,0x 2/27,6x 2/26,6
9 Säväyksen Onni/Tapio Perttunen ’’ 26,0a 20 070 2/26,0a 8/29,4a 8/27,8x Tk 23.5.
10 Vinteriska/Tapio Kukkonen ’’ 24,5a 21 670 6/m31,5 6/m32,2 2/26,6a 3/29,6
11 Rouva Fortuna/Harri Koivunen ’’ 27,0a 26 085 hpl 7/28,3 5/28,1 Tk 23.5.
12 Villikunkku/Mika Forss ’’ 26,1a 21 060 -a hlo 4/28,6 3/26,8 hlo6/26,9
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Amado Mio/Toivo Niemi 2100 16,2a 6 080 6/17,5a 9/16,8a -a hpl 6/16,2a
2 Uparty K.A./Joni-Petteri Irri ’’ 16,5a 5 960 3/16,5a 3/17,9a 6/17,0a 1/16,7a
3 Like A Birdland/Tapani Jauhola ’’ 15,1a 8 200 7/20,7a 2/19,7a 2/21,8 7/17,1a
4 Ukunora/Taneli Säde ’’ 16,6a 7 980 10/18,9a 3/17,1a 7/17,1ax 7/17,1a
5 Stora Lasse/Emma Väre ’’ 15,7a 7 700 6/19,4 6/17,0a 12/17,9a 9/18,0a
6 Have A Nice Day/Jukka Torvinen ’’ 14,7a 8 230 14/18,2a 4/16,3a 3/16,6a 3/19,2
7 Toffee Caramel/Antti Ruokonen ’’ 15,0a 5 400 4/17,6a hpl 2/16,6a 2/15,0a
8 Chiari/Antti Tupamäki ’’ 15,3a 6 190 7/17,5a 9/18,9a 6/17,5a 6/15,3a
9 Chip Myy/Mikko Valtonen ’’ 14,7a 7 930 2/14,7a 1/20,8 8/18,4a -a hpl
10 Tyrone Jr/Iikka Nurmonen ’’ 15,5a 7 580 3/18,2a 4/17,1a 1/19,5a 2/17,2a
11 Shot/Jani Ripatti ’’ 14,9a 6 890 9/18,0a 6/15,8a 4/18,7a 1/14,9a
12 Classic Wave/Hannu Torvinen ’’ 15,6a 6 110 12/17,9a 1/17,4a 2/17,2 3/15,6a
4. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Helsinki
1 Hunters Hero (SE)/Tommi Kylliäinen 2100 17,3 20 357 5/16,1a 7/17,8a -a hpl 3/m14,3a
2 Somolli Bowl (SE)/Risto Väre ’’ 16,6 26 470 6/16,5a 5/16,1a 5/14,7a 8/14,1a
3 Vivian Caramel/Juha Utala ’’ 15,8 25 370 hll 12/20,0x hlo8/16,4a 7/18,4ax
4 Rune Palema* (SE)/Jukka Mattila ’’ 15,9 26 258 7/21,7ax 11/15,6a hll 15/23,1x
5 Yank Kemp/Ari Moilanen ’’ 14,4 23 790 1/16,2 8/15,9ax 10/16,9 5/13,6a
6 Lester/Hannu Torvinen ’’ 15,4 22 760 2/15,1a 4/13,3a 1/15,8a 5/15,6a
7 Stoms Max (SE)/Seppo Markkula ’’ 16,0 21 422 3/17,4 4/15,3a 3/17,4 3/14,8a
8 Sweet Mama Blue/Harri Koivunen ’’ 15,5 23 360 4/15,3a 9/m22,7x 11/15,0a 4/14,9a
9 Kansas Neva/Peter Lindroos ’’ 17,0 25 640 7/15,5a 5/13,9a 5/16,1a 1/14,5a
10 Invantaggio/Samuli Innanen ’’ 16,7 25 560 9/21,5a 4/18,3ax 2/15,3a 4/14,6a
11 Portovenere (IT)/Iikka Nurmonen ’’ 17,5 21 517 -a hyl 5/15,3a 2/19,9 12/17,5x
12 Con Affetto/Marko Heikari ’’ 16,7 26 050 -a hll 9/15,3a 10/20,0ax 8/16,6a
13 Evita Brodda (SE)/Kari Rosimo 2120 13,7 59 023 -a hpl 9/19,3a 3/13,1a -a hpl
14 Orchidea Grif (IT)/Janne Ulmas ’’ 17,7 52 996 8/14,1a hpl 8/13,7a 5/15,8a
15 Hoboken (SE)/Mika Forss ’’ 15,5 62 859 7/17,5a 2/13,8a 1/14,8a 2/14,8a
16 Naughty la Marc (DK)/Kari Venäläinen ’’ 15,0 63 879 4/15,3a 4/14,9a 6/14,2a 4/13,5a
5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Loogaroo Moog/Kari Savolainen 2100 15,3a 13 770 2/17,2a 2/16,4 1/15,3a -a hpl
2 Cool Conclusion (SE)/Pertti Puikkonen ’’ 15,6a 12 325 0/16,1a 1/16,6a 10/19,0ax 3/15,7a
3 Treasure Me (SE)/Mika Forss ’’ 15,0a 13 069 3/16,5a 6/15,8a 6/15,0a 4/16,0a
4 Vivaldi/Emma Väre ’’ 15,3a 11 320 5/15,7a 9/16,6 9/16,6a 9/18,0a
5 Jenna Jazz/Harri Koivunen ’’ 14,8a 10 370 5/17,4a 14/19,8 3/17,9 -a hll
6 Metternich (IT)/Ari Kela ’’ 14,6a 14 130 3/17,9 -a hpl 11/16,4a 4/18,7
7 Demonic Don/Antti Teivainen ’’ 14,5a 13 880 3/16,0a 1/17,7a 3/16,5a 1/16,2a
8 Double Star Koks/Hannu Torvinen ’’ 15,9a 9 515 -a hpl 5/17,0a 5/17,3a 1/15,9a
9 Boulard (SE)/Tommi Kylliäinen ’’ 16,3a 13 150 -a hpl 2/16,3a 3/16,9 3/16,7a
10 Toyset/Ari Moilanen ’’ 14,7a 14 130 2/15,9 1/16,1a 1/14,7ax 1/14,8a
11 Rainman Lamu/Jaakko Salminen ’’ 13,6a 9 775 11/18,5a -a hpl 9/17,0a 7/16,7a
12 Windsong’s Love* (SE)/Seppo Markkula ’’ 14,9a 11 519 7/16,7ax 2/15,2a 1/14,9a 2/16,2a
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Joannan Tähti/Jarmo Saarela 2100 23,9a 28 841 4/26,6 7/26,5 4/27,2 7/26,7a
2 B. Turolii/Antti Teivainen ’’ 21,2a 225 005 9/28,3 5/25,7 5/25,7 2/25,5
3 Vaiva/Seppo Markkula ’’ 24,5a 69 155 2/26,0a 4/24,9a 3/24,8 3/25,0
4 Aino-Ilona/Pertti Puikkonen ’’ 22,5a 89 655 6/30,5x 4/26,8 hlo9/27,0 3/25,5ax
5 Oktaavia/Kari Venäläinen ’’ 21,5a 163 340 9/26,4 5/26,9 6/25,9 hyl1
6 Hopihopi/Hannu Hietanen ’’ 22,8a 61 670 3/25,7 1/25,2a 3/25,6a 1/24,5a
7 Tuli-Karkelo/Tapio Kukkonen ’’ 25,9a 40 940 2/28,0 1/25,9a hpl -a hpl
8 Sirun Valpuriina/Jouni Törmänen ’’ 21,4a 194 448 -a hrp 3/23,0a hplhlo6/24,8ax
9 Saaga S/Matti Nisonen ’’ 22,7a 74 610 6/26,4a hpl 2/24,9ax 2/24,7
10 Kemun Tutu/Ari Moilanen ’’ 23,2a 64 500 3/25,9a 4/26,1 3/25,7a 4/25,0a
11 Pristiina/Mika Forss ’’ 25,7a 40 260 5/27,8x 1/26,0a 8/25,9x 13/27,9x
12 Pelikka/Markus Dahlström ’’ 22,2a 80 628 8/25,5 6/25,7a 4/26,1a hpl
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
