ravit Kolme varmaa ja kolme revityskohdetta
Keskiviikkona tehdään historiaa, kun Vermossa viikoittain järjestettävä T65-kierros käynnistyy monté- eli raviratsastuslähdöllä. Kyseessä on toistuvasti toisiaan kohdanneiden hevosten meetingfinaali, eikä pelaajien tarvitse pelästyä, vaikka seuraaminen olisi jäänyt vähemmälle.
Lähdössä on mukana selkeä suosikki, joka kelpaa vihjesysteemissä varmaksi. Markku Niemisen valmennustallin Don Jovi Rok on voittanut kautensa alkuun parin viikon sisään kaksi sarjan kilpailua, ja finaalista odotetaan kolmatta osumaa.
Viime keskiviikkona pitkällä matkalla laukannut Ideal du Point kelpaa niin ikään yksinäiseksi merkiksi. Sarja on istuva, eikä takarivin paikasta ole hitaahkolle lähtijälle minkäänlaista haittaa.
Lähtölista näyttää sellaiselta, että kiihdytyksestä tulee reipas. Meno ei välttämättä rauhoitu senkään jälkeen hirveän paljon, mikäli Toni Nieminen pyrkii Prince Victorioson kanssa määrätietoisesti kärjen ulkopuolelle. Tämä kaikki suosii Ideal du Pointia.
Vihjesysteemin kolmas tukipilari löytyy päätöskohteesta. Tommi Kylliäisen valmentama Sahara Hotshot on nykyisiin sarjoihinsa erittäin pystyvä hevonen ja ottelee vähänkin onnistuessaan tiukasti voitosta.
Sisäradan lähtöpaikka ei ole Sahara Hotshotille paras, mutta tulosrivistö ei kerro koko totuutta sen vireestä. Viime kilpailussa kaikki asiat eivät olleet kohdillaan, ja sen puolesta luvassa on parempaa.
Kylmäveristen Tammasarja jatkuu lyhyen matkan tasoitusajolla, jonka suosikit lähtevät pisimmältä 40 metrin takamatkalta. Viime kerralla suotuisien vaiheiden jälkeen varmasti ykköseksi puristanut B. Turolii on jälleen kärkipäässä, mutta myös kuningatar Marimin kuuluu jo kaikille lapuille. Sen kauden avauksessa ei ollut moittimista, kun kiristäkin tuli vähän turhan pitkä.
Big Lebowski on kolmantena kohteena ajettavan lämminveristen alimman sarjan perusmerkkejä. Se tulee juoksusta riippumatta rehdisti loppuun asti, mutta lähtönopeuden puute voi tuoda liiankin paljon ylimääräisiä metrejä eikä voittaminen ole siinä tapauksessa helppoa.
Tauolta palaava Super Frido tulee samasta tallista Don Jovi Rokin sekä Big Lebowskin kanssa. Markku Niemisen suojatti ottelee heti kovimman lähdön voitosta, mikäli juoksunkulku puoltaa. Takarivistä se on kuitenkin ilman muuta jonkin verran muiden armoilla.
Eturivin hyvistä avaajista Rockabilly Ace voitti viimeisimmän starttinsa keulasta. Se oli avojaloin lupaavan pirteä. William Step sen sijaan ei päässyt näyttämään koko osaamistaan Turussa, missä se seurasi kärjen takaa kolmanneksi.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 16 Don Jovi Rok (1, 13)
2. lähtö: 10 Ideal du Point (1, 3)
3. lähtö: 4 Big Lebowski, 11 Moody Sunrise, 8 Bertuccio, 9 Stone Capes Liz, 10 Lexington (5, 1)
4. lähtö: 9 Hide And Seek, 10 Super Frido, 8 Bullo Citrullo, 4 Rockabilly Ace, 1 William Step, 7 Amazing Sunrise (2, 3)
5. lähtö: 8 B. Turolii, 10 Marimin, 4 Poken Viasko, 5 Kemun Tutu, 9 Pelikka, 3 Vaiva (6, 1)
6. lähtö: 1 Sahara Hotshot (10, 2)
1 x 1 x 5 x 6 x 6 x 1 = 180 riviä = 18 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 10 Toto65
1. LÄHTÖ Monte tasoitusajo 2100 m Helsinki
1 Catch My Dream (SE)/Susanne Klemola 2100 15,7 14 861 7/m19,9 2/17,0a 2/m17,6 F 28.2.
2 Ultrasonic Kemp/Taru Ahola ‘’ 17,2 13 040 5/m19,4 10/16,2a 10/17,5a 2/m18,0
3 Blue Pine Noah/Tuija Aro ‘’ 17,0 11 191 6/17,9a 9/m20,8 hpl/m- 8/18,6a
4 Tilia Farming (SE)/Virpi Kuossari ‘’ 17,0 13 301 6/m19,8 2/m18,7 hpl/m- hpl/m-
5 Proudest Croft/Heidi Kuossari ‘’ 17,0 10 280 9/18,7a 2/17,5a 5/m18,4 8/18,9a
6 Undercover/Jenni Kaija ‘’ 17,4 7 302 5/m20,2 2/m19,3 4/m18,9 3/m18,6
7 Sundsvik Sangria/Anna Heikkinen ‘’ 16,3 14 480 2/16,7a -a hpl 3/m20,4 7/17,4a
8 Star Indeed/Satu Likander ‘’ 17,5 5 450 4/m20,2 3/m18,0 6/m20,1 9/m21,8x
9 Omnia Response/Monika Törmälä ‘’ 17,2 11 325 5/m21,4 8/m20,3 9/m21,5 Tk 28.2.
10 Poissa ‘’
11 Brutus Superba* (SE)/Enni Lahti 2120 16,2 26 804 2/21,6 k 3/m17,4 La 2.3.
12 Take That/Maija Fors ‘’ 16,0 18 440 2/m18,5 7/m20,6 6/m24,8x Y 2.3.
13 Timbal Lake/Miia Myllymäki ‘’ 16,0 19 246 1/m18,2 1/m17,6 1/m17,3 6/m18,2
14 Girl’s Hope/Karoliina Sinkkilä ‘’ 15,0 18 730 7/17,1a 8/m18,3 2/m16,7 4/m17,6
15 Starchip E.K. (SE)/Mona-Carita Kyynäräinen 2140 15,0 44 861 5/14,2a 10/17,3a 1/m18,1 7/15,9a
16 Don Jovi Rok/Nelly-Janiika Korpikoski ‘’ 13,8 44 664 6/m15,4a 8/m16,3 1/m16,0 1/m19,6
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Bogey Wolf/Marko Heikari 2100 14,6a 27 890 4/17,2a 4/17,7a 2/14,9a H 1.3.
2 Hot Boy Go/Jarmo Saarela ‘’ 14,2a 21 220 -a hpl 6/18,0a 1/17,2a 2/18,0a
3 Enjoyment/Tommi Kylliäinen ‘’ 14,0a 25 310 3/17,1a 4/15,4a 8/17,3a 2/16,4
4 Arctic Bullet/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 12,1a 26 239 5/14,7a -a hpl 8/17,2a Tk 28.2.
5 Xpress Kemp/Tapio Perttunen ‘’ 14,5a 23 800 8/17,0a 8/18,3a 12/16,3a 1/17,7a
6 Yoda Hornline* (SE)/Jukka Mattila ‘’ 16,0a 18 066 4/16,4a 11/19,6x 7/17,1a F 28.2.
7 Lady Bug/Ville Tonttila ‘’ 13,0a 25 380 12/17,0x 7/17,8a 8/16,2a 2/16,1a
8 Prince Victorioso/Toni Nieminen ‘’ 14,0a 23 830 10/18,2a 10/17,9a 8/16,0a 5/17,9a
9 Victor Quo Vadis/Seppo Markkula ‘’ 13,6a 22 610 2/15,2a 8/20,0a 2/18,9 2/15,0a
10 Ideal Du Point/Ari Moilanen ‘’ 15,0a 27 030 1/15,3a 1/17,9 1/16,3a hpl
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 In Best Balance/Marko Hakkarainen 2100 14,6a 6 300 7/17,5ax 2/16,5a 3/14,6a 5/17,0a
2 Inner Circle/Juhani Tapani ‘’ 13,7a 6 580 11/19,0a 4/18,1a 3/17,6a -a hpl
3 Winding Avenue/Tapio Perttunen ‘’ 16,4a 4 160 5/18,3a 6/16,6a 2/18,0a 3/19,0a
4 Big Lebowski/Markku Nieminen ‘’ 17,0a 4 650 1/17,0a 8/17,0ax -a hpl 2/17,3a
5 Dream And Hope/Harri Koivunen ‘’ 16,7a 5 580 4/16,7a 3/17,8a 8/18,6a 5/18,1a
6 Casey Paxx/Mika Forss ‘’ 17,1a 5 570 5/17,2a 2/17,1a 8/19,5a 3/18,1a
7 Highland Boogie/Hannu Torvinen ‘’ 16,7a 6 300 1/17,5a 3/17,4a 4/16,7a 7/16,8a
8 Bertuccio/Tommi Kylliäinen ‘’ 17,0a 5 500 4/17,0a 1/18,3a 4/17,4a 11/20,8ax
9 Stone Capes Liz/Kari Rosimo ‘’ 16,2a 6 650 8/18,4a 1/18,5a 1/17,5a 3/18,7a
10 Lexington/Antti Teivainen ‘’ 16,8a 6 330 8/17,3a 2/17,0a 2/17,2ax 5/19,8
11 Moody Sunrise/Jani Ruotsalainen ‘’ 16,4a 5 220 2/17,0a 10/17,2ax 1/16,4a 2/16,9a
12 Amado Mio/Ville Tonttila ‘’ 16,8a 5 940 2/19,5a 3/18,1a 6/17,5a 9/16,8a
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 William Step/Tommi Kylliäinen 2100 13,6a 50 090 6/14,6a 3/16,2a 8/14,1a Tk 28.2.
2 Alex Von Bentz/Ari Moilanen ‘’ 13,2a 49 390 2/15,4a 6/13,2ax 10/17,1a Tk 28.2.
3 Transformer/Kari Rosimo ‘’ 13,7a 54 308 5/16,7a -a hpl 5/16,4a 3/15,3a
4 Rockabilly Ace/Ari Kela ‘’ 12,5a 53 380 6/17,3 3/14,7a 6/15,5a 1/19,0a
5 Sahara Flygirl/Juhani Tapani ‘’ 12,5a 51 390 6/16,2a 6/16,1 6/15,7a 6/16,6a
6 Deep Insight/Pasi Tikkala ‘’ 13,6a 37 160 -a hpl 3/15,9a -a hpl -a hpl
7 Amazing Sunrise/Harri Koivunen ‘’ 12,5a 54 790 2/16,1a 5/13,6ax 1/13,9a 7/15,7a
8 Bullo Citrullo/Mika Forss ‘’ 13,6a 50 819 2/15,6a 7/16,7a hlo4/17,0 1/15,1a
9 Hide And Seek/Hannu Torvinen ‘’ 13,0a 53 920 1/16,0a 7/14,9a 1/15,6a Tk 28.2.
10 Super Frido/Markku Nieminen ‘’ 11,8a 56 415 3/15,0a 5/14,5a 2/15,7a 1/14,1a
11 Broadway Starlet* (US)/Tapio Perttunen ‘’ 12,3a 41 193 -a k hpl 1/21,3 8/18,5a
12 Cecilia Duo/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 13,0a 49 270 10/17,4a 10/17,0a 6/16,6a Tk 28.2.
5. LÄHTÖ Tasoitusajo 1600 m Helsinki
1 Fannikka/Pekka Henttonen 1600 27,4 18 454 6/27,4 11/31,7 6/27,3a H 1.3.
2 Joannan Tähti/Jarmo Saarela ‘’ 26,4 22 791 6/30,8a 8/30,1 5/29,1 hlo3/32,7
3 Vaiva/Seppo Markkula 1620 25,7 50 055 6/27,4x 5/28,5 4/26,0a 6/28,3x
4 Poken Viasko/Tapio Perttunen ‘’ 25,9 45 895 9/28,6 16/28,2 10/27,1a 6/28,6
5 Kemun Tutu/Harri Koivunen ‘’ 24,0 52 650 6/27,6a 8/28,8 9/27,1a 10/28,8
6 Tuli-Karkelo/Tapio Kukkonen ‘’ 27,0 35 940 -a hll 3/25,9a 2/28,0 H 1.3.
7 Edla/Hannu Torvinen ‘’ 24,6 51 569 1/28,8 12/30,7 10/27,8 11/29,5a
8 B. Turolii/Antti Teivainen 1640 23,4 220 105 6/26,6ax 2/27,4a 12/25,8 1/27,0
9 Pelikka/Ari Moilanen ‘’ 25,3 80 228 7/28,9 4/29,4 5/27,5 8/27,9
10 Marimin/Arto Hammar ‘’ 23,3 362 205 5/25,2x 10/26,7 4/24,6a 4/27,4
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Sahara Hotshot/Tommi Kylliäinen 2100 15,9a 13 340 1/15,9a 1/16,6a 2/16,5a 6/16,0a
2 Shuffle Up/Mika Forss ‘’ 16,4a 12 500 1/16,9a 6/15,7 -a hpl 11/17,4x
3 Victoria Garette/Juhani Tapani ‘’ 13,6a 12 540 2/17,3a 5/17,1a 2/16,3a 1/13,6a
4 Photomani/Arto Laaksonen ‘’ 15,6a 12 830 5/17,6a 5/18,7 2/16,4a 7/17,3
5 Golda Matador/Antti Teivainen ‘’ 14,8a 13 710 8/17,0a 1/16,7a 4/15,7a 8/16,4a
6 Charmante/Aleksi Kytölä ‘’ 15,1a 12 874 1/17,0a 8/16,9a 8/15,7 2/17,1
7 Mack Swindler/Jarmo Savolainen ‘’ 14,9a 12 070 3/18,7 9/16,1a 2/14,9a 7/18,0a
8 Precious Day/Seppo Markkula ‘’ 14,9a 12 180 8/m22,2 5/17,1a 3/14,9a 1/16,6a
9 Augustus/Harri Koivunen ‘’ 16,1a 10 850 2/18,0a 8/17,7a 4/18,6a 3/17,6a
10 Aquamarine/Markku Nieminen ‘’ 15,7a 8 290 5/16,8a 4/15,7a 2/17,9a 1/20,8
11 Morning Workout/Tapani Jauhola ‘’ 15,1a 10 300 3/18,7a 7/17,0a 6/17,6a -a k
12 Demonic Don/Kari Rosimo ‘’ 14,5a 9 650 7/20,0a 1/16,6a 8/17,8ax 6/14,5a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
