Sari Essayah varoittaa tekemästä neuvolasta bisnestä: "Yksityinen toimija ei ehkä otakaan puheeksi vaikeita asioita"
Asiakasseteleiden ulottaminen neuvolatoimintaan voi heikentää toimivaa järjestelmää, sanoo kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah.Neuvolapalveluiden heikentyminen uhkaa, jos asiakassetelit ulotetaan koskemaan neuvolatoimintaa tulevassa sote- ja maakuntauudistuksessa, varoittaa Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah MT:n kolumnissaan.
Asiakasseteli mahdollistaisi yksityiset neuvolat. Yksityisillä toimijoilla olisi Essayahin mukaan kannuste välttää vaikeiden asioiden esille ottamista.
"Asiakassetelin myötä on vaarana, että yksityinen toimija ei ehkä otakaan puheeksi vaikeita asioita, esimerkiksi perheen alkoholinkäyttöä tai väkivaltaepäilyjä, sillä pelätään asiakkaan vaihtavan neuvolaa. Samoin yhteistyö ja tiedonkulku voi vaikeutua ja pirstaloitua, kun toimijoita on useita."
Essayahin mielestä lasten ja nuorten palveluiden turvaaminen on tärkeää, jotta Suomen syntyvyysluvut saadaan nousuun.
"Suomen syntyvyysluvut on niin hälyttävällä tasolla, ettei lapsiperheiden tuessa ja palveluissa ole tinkimisen varaa. Maakuntastrategiaan tulisi kirjata lapsiystävällisyys mittareineen ja lapsivaikutusten arviointi kaikessa päätöksenteossa, jotta ne eivät talouspaineissa unohdu."
Essayah huomauttaa myös, että valtiovarainministeriön arvion mukaan hedelmällisyysluvun kasvu 0,5:llä vähentäisi kestävyysvajetta yhdellä prosenttiyksiköllä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

