Yaran tulos romahti loppuvuonna
NPK-lannoitteiden hinnat laskivat muualla kaksinkertaisesti verrattuna Suomeen.Norjalaisen lannoitejätin Yaran tulos heikkeni jyrkästi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä, mikä johtuu lannoitteiden heikosta kysynnästä ja katteiden pienenemisestä. Energian halpeneminen auttoi, mutta ei paikannut hintojen ja toimitusten alenemista.
Alkuvuosi oli kuitenkin erinomainen ja lannoitekonsernin viime vuoden tulos on edellisvuotta parempi, ilmenee Yaran torstaina julkaisemasta osavuosikatsauksesta.
Kysynnän hiljeneminen syksyllä pidensi seisokkeja etenkin typpitehtaissa, mikä näkyy tuloksessa, toteaa pääjohtaja Svein Tore Holsether Yaralta tulostiedotteessa. Vain Brasiliassa kauppa on käynyt.
Viime vuoden loka-joulukuun nettotulos kuivui neljäsosaan, 434 miljoonaan Norjan kruunuun, kun tulosta verrataan vuoden 2014 viimeiseen neljännekseen. Osasyynä on kruunun vahvistuminen suhteessa dollariin.
Yaran lannoitetoimitukset supistuivat 7 prosenttia viimeisellä vuosineljänneksellä ja erityisesti urean ja nitraattien menekki lopahti, mikä heijastaa maatilojen tiukkaa taloutta.
Euroopassa lannoitetoimitukset kutistuivat 8 prosenttia. NPK-lannoitteet tekivät kauppansa edellisvuotta paremmin, mutta typpilannoitteissa tultiin yli 10 prosenttia alas.
Suomessa on ihmetelty lannoitteiden hintojen nousua, kun samaan aikaan raaka-ainehinnat laskevat.
Osavuosikatsaus ei hälvennä epätietoisuutta. Yaran NPK-lannoitteiden hinnat olivat keskimäärin 13 prosenttia alempia kuin vuoden 2014 syksyllä. Suomessa laskua oli samaan aikaan 6–7 prosenttia.
Yara arvioi lannoitteiden kysynnän vilkastuvan alkuvuonna. Euroopassa satokauden toimitukset olivat vuoden vaihteessa 5 prosenttia perässä edelliskautta. "Ero kurotaan umpeen ensimmäisellä vuosineljänneksellä", tulostiedotteessa todetaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

