LUKENUT MIES Kartanonherran taipaleelta
En tiedä, mikä on virallinen elämäkerta. Björn Wahlroosin elämästä pitikin vielä kirjoittaa ilman hänen myötävaikutustaan. Se elämä ei nimittäin ole vielä valmis, ehkä ei edes lakipistettään nähnyt.
Normaali elämäkerta osoittaisi Wahlroosin rikastumisen ja vaikutusvallan vääjäämättömäksi kohtaloksi ja suureksi suunnitelmaksi. Professori Tuomo Pietiläinen ja hänen työryhmänsä eivät lankea tarkastelemaan Björn Wahlroosia aivan kokonaan tästä päivästä.
Selviää, että Wahlroosin rikastuminen perustuu älykkääseen peliin suomalaisten valtionyhtiöiden yksityistämisessä. Turha häntä on verrata Venäjän oligarkkeihin. Sellainen olisi Pekka Perä, jos hänen Talvivaaransa olisi lähtenyt liikkeelle onnekkaammin.
Valtatutkijat ovat riehaantuneet Joensuun kartanon tupaantuliaisten 2007 istumajärjestyksestä. Pankkiirikollegat ja yrityselämän johto siellä vain aterioi asemansa oikeutuksella ja Ruotsin kuningas kävi peruuttamassa kartanon entiselle omistajalle G. M. Armfeltille yli 200 vuotta sitten langettamansa kuolemantuomion.
Professori Pietiläistä pitää onnitella. Hän on saanut tutkivan journalismin oppilaiden opinnäytteet hyötykäyttöön. Normaalisti professorit varastavat oppilaidensa työt omiin nimiinsä ja suosittujen tv-tähtien ohjelmien takana on joukko nimettömiä taustatoimittajia.
Kirjaa voi moittia hiukan köykäiseksi. Pitää muistaa, että se on journalistinen raportti eikä tieteellinen historiantutkimus. Joihinkin vaiheisiin on perehdytty syvemmin, mutta esimerkiksi poliittisten ajattelutapojen vaihtelu eri aikakausina on nuorille vaikeaa tajuta. Journalismin onneksi raha, ahneus ja kateus ovat ikuisia arvoja.
PEKKA ALAROTU
Tuomo Pietiläinen ja
Tutkiva työryhmä:
Wahlroo$. Epävirallinen elämäkerta. 432 sivua. Into.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
