viiden vuorokauden sää sää eilen Epävakainensää jatkuu
MAASSAMME VALLITSEE LÄNNENPUOLEINEN ILMAVIRTAUS. Pilvisyys vaihtelee ja paikoin tulee sadekuuroja, yleisimmin maan pohjoisosassa. Viikonloppuna maan pohjoisosan yli liikkuu matalapaine sateineen, samalla maan etelä- ja keskiosassa sää lämpenee hieman.
PÄIVÄLÄMPÖTILA ON MAAN etelä- ja keskiosassa 12–18 astetta, jakson lopulla ylimmillään 20 asteen vaiheilla. Maan pohjoisosassa lämpötila 7–15 astetta. Yön alin lämpötila on enimmäkseen 3–10 astetta. Maan pohjoisosassa esiintyy paikoin hallaa.
JAKSON ENNUSTETTU SADEMÄÄRÄ ON 1–5 milliä, maan pohjoisosassa 5–15 milliä.
SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN aikana vaihteleva sää jatkuu ja sää viilenee etelässäkin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
