Petojen salametsästys väheni valtion mailla
Viime vuonna Metsähallituksen erävalvojat totesivat kaksi luvatonta ahman tappoa ja 8 muuta suurpetoihin kohdistuvaa rikettä. Hirvien salakaatoja tuli ilmi 22.Viime vuonna Metsähallitus teki suurpetoihin liittyen 240 tarkastusta.
Edellisvuonna tarkastuksia oli 320. Tuolloin todettiin 14 rikosta ja 11 laitonta tappoa.
Todellisuudessa rikoksia on enemmän. Lukuihin sisältyvät vain selkeästi todetut tapaukset.
Erkki Turtinen Metsähallituksesta arvelee metsästysrikosten kiristyneen rangaistuskäytännön vähentäneen rikoksia. Viime vuoden huhtikuussa lakiin lisättiin törkeän metsästysrikoksen määritelmä. Enimmäisrangaistus on neljä vuotta vankeutta.
”Vahinkopetojen poistoon myönnettyjen poikkeuslupien onnistunut suuntaaminen saattaa myös vähentää suurpetorikollisuutta. Toisaalta voi myös olettaa, että koventuneiden rangaistusten vuoksi rikollinen toiminta pyritään salaamaan entistä paremmin. Salametsästys on tyypillisesti suuressa määrin piilorikollisuutta”, Turtinen sanoo Metsähallituksen tiedotteessa.
Hirven salakaatoja tuli tietoon 22, edellisvuonna 17. Molempina vuosina ilmi tuli yhden metsäpeuran luvaton tappo.
Viime vuosina noin 4 prosentissa metsästysvalvonnan tarkastuksista on todettu jokin rike. Kalastusrikkeet puolestaan ovat kaksinkertaistuneet viime vuosina noin 5 prosenttiin. Yleisin kalastusrike on maksamaton kalastuksenhoitomaksu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

