Luottamustehtäväkunnassa kiinnostaa joka kolmatta
Kolmannes suomalaisista olisi kiinnostunut kunnallisesta luottamustehtävästä, jos heille tehtävää tarjottaisiin.
Kuntaliiton julkaisemasta kyselystä käy ilmi, että alle 50-vuotiaiden joukossa luottamustehtävää harkitsisi lähes puolet vastaajista. Halukkuutta nostavat esimerkiksi koulutus ja korkeat tulot.
Vihreiden, kokoomuksen, RKP:n ja perussuomalaisten kannattajat suhtautuvat luottamustehtäviin hieman muita myönteisemmin. Kielteisemmin tehtävään suhtautuvat kristillisdemokraattien, SDP:n ja keskustan kannattajat.
Kyselyn mukaan peräti 82 prosenttia suomalaisista aikoo äänestää syksyn vaaleissa.
Kuntavaali on yhä henkilövaali. Henkilön merkitys äänestyspäätöksessä on kuitenkin laskenut tasaisesti 2000-luvun aikana. Puolueen merkitys on kasvanut.
Kuntaliiton ennakkotietojen mukaan syksyn kuntavaaleissa valitaan liki 9 700 valtuutettua.
Kysely tehtiin postitse loka-joulukuussa noin 28 000 ihmiselle 40 kunnasta. Vastausprosentti oli 40,1.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
