KSML: Soten rajoituslaista löytyi ulkoistamiseen liittyvä porsaanreikä
Palveluita voi ulkoistaa laista huolimatta.
Muun muassa terveyspalveluiden ulkoistamista on pyritty rajaamaan lailla. Kuva: LEHTIKUVA/Vilja VehkaojaSote- ja maakuntauudistusta turvaavassa rajoituslaissa on porsaanreikä, joka mahdollistaa kunnille sote-palveluiden ulkoistamisen laista huolimatta, kertoo Keskisuomalainen.
Viime vuoden heinäkuussa voimaan tulleen niin kutsutun rajoituslain tarkoitus oli estää kuntia tekemästä pitkäaikaisia ja laajoja sopimuksia sote-palvelujen hankkimiseksi yksityiseltä palveluntuottajalta. Lain myötä uusiin ulkoistussopimuksiin piti kirjata irtisanomisehto, joka antaisi maakunnille mahdollisuuden irtisanoa kuntien tekemät sopimukset, kun sote- ja maakuntauudistus tulee voimaan vuonna 2019.
Lehden mukaan porsaanreikä kuitenkin mahdollistaa ulkoistamisen ilman irtisanomisehtoa silloin, kun ulkoistussopimuksen vuotuinen arvo on alle 50 prosenttia kunnan sote-käyttömenoista.
Keskisuomalaisen mukaan suuret hoivayritykset kiertävät paraikaa Suomen kuntia houkuttelemassa sote-ulkoistuksiin. Lehden mukaan useissa Suomen kunnissa suunnitellaan suuria terveyden- tai vanhustenhuollon ulkoistuksia.
Sote- ja maakuntauudistuksen projektijohtaja Tuomas Pöysti kertoo ministeriön olevan tietoinen lain porsaanreiästä ja lisääntyneistä ulkoistussuunnitelmista kunnissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
