
Sää juhannuksen alla on sateinen, mutta poutaantuu sitten
Epävakainen sää ja sateet jatkuvat. Etelässä voi myös ukkostaa ja sataa rakeita. Perjantaina sää poutaantuu.Epävakainen sää pitää pintansa tänään keskiviikkona, kun uusia sateita saapuu Suomeen lännestä. Päivän aikana sateet liikkuvat kohti itää ja paikoin aurinkokin pilkottaa pilven raosta.
Etelässä iltapäivän sadekuurot voivat olla runsaita ja useissa Etelä-Suomen maakunnissa on voimassa sadevaroitus. Näissä maakunnissa iltapäivän aikana voi sataa yli 20 mm tunnissa.
Etelän sadekuuroihin voi liittyä myös ukkosta. Todennäköisimmin ukkoskuuroja esiintyy iltapäivän ja illan aikana.
Ukkoskuuroihin voi liittyä myös rakeita. Rakeet eivät kuitenkaan ole kovin isoja, mitä luultavimmin noin sentin kokoisia halkaisijaltaan.
Sateinen ja pilvinen sää jatkuu torstaina, kun okluusiorintama pyörähtää itäisen ja eteläisen Suomen ylle tuoden mukanaan niin jatkuvampaa sadetta kuin sadekuurojakin.
Kaakkois-Suomessa voi paikoin sataa jopa 40 mm, mutta ennusteen epävarmuus on vielä melko suuri. Pohjoisessa on poutaisempaa ja selkeämpää, mutta yksittäiset sadekuurot ovat mahdollisia.
Perjantaina korkeapaine alkaa vaikuttaa Suomen säähän. Perjantai onkin loppuviikon poutaisin ja selkein päivä, vaikkakin melko viileä.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.Siirry tästä MT:n sääpalveluun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




