kirja Tarinoita taiteilijoista
”Työ on usein yksinäistä puurtamista, jossa itsekin tietää, etteivät kaikki asiat ole ollenkaan loksahtaneet kohdalleen.”
Näin kuvaa työtään moneen kertaan palkittu professori Heikki Orvola teoksessa Arabian 9. kerros. Hän on suunnitellut Arabialle viisi astiastoa ja lisää on luvassa.
Maanläheiset henkilökuvat kahdeksasta taiteilijasta ovat toimittaja Raija Forsströmin teoksen parasta antia. Nuorin taiteilijoista on Runo-astioiden koristelija Heini Riitahuhta.
Teoksen loistokas kuvitus tukee lukuelämystä.
Arabian tehtaalla toimi vuosikymmeniä valovoimainen taideosasto. Arvostettuja taiteilijoita olivat muun muassa Birger Kaipiainen, Kaj Franck, Toini Muona ja Kyllikki Salmenhaara.
1970-luvun alussa taideosasto oli suurempi kuin koskaan. Sitten tuli lama ja Kaj Franck sai potkut. Taideosastolle jäi vain kolme taiteilijaa, yhtenä heistä Heljä Liukko-Sundström.
Taideosasto lakkasi olemasta, kun viimeinen taiteilija jäi virallisesti eläkkeelle.
Forsströmin mukaan oli pitkälti professori Liukko-Sundströmin ansiota, että vuonna 2003 perustettu taideosastoyhdistys ja sen taiteilijakunta saivat vuokrasopimuksella pitää työtilansa.
Taiteilijat ovat jatkaneet yhteistyötä Arabian tehtaan kanssa. Kuukausipalkan sijaan myydään yksittäisten tuotteiden valmistusoikeuksia.
TARJA HALLA
Raija Forsström: Arabian 9. kerros. Taideosasto ja sen taiteilijat.
44 sivua. Kirjapaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
