Maaseudulla vaietaan salametsästyksestä
Salametsästyksestä tiedetään maalla usein enemmän kuin siitä ollaan valmiita kertomaan. Metsästäjät haluavat kitkeä laittoman toiminnan, mutta keinot ovat vähäiset.Suomen metsästäjäliitto vastustaa järjestöpäällikkö Teemu Simeniuksen mukaan jyrkästi salametsästystä. Laittomuuksiin pyritään kaikin keinoin puuttumaan, mikäli niistä saadaan vihiä.
”Ongelmana on, että jäljille on vaikea päästä ja todisteet rikoksista ovat varsin vähissä.”
Myös poliisilla on ongelmia saada todisteita laittomalle toiminnalle, kertoo poliisin esitutkintapöytäkirjoja tutkinut Suomen ympäristökeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston tutkija Outi Ratamäki .
”Ihmiset ovat todenneet poliisille, ettei tutkittavana oleva tapaus ole mitenkään ainutlaatuinen.”
Viitteitä on jopa järjestelmällisestä salametsästyksestä. Todisteiden puutteessa rikoksia tehneet välttävät kuitenkin syytteet.
Moni maalainen hyväksyy toiminnan ja pysyy siksi hiljaa, Ratamäki toteaa. Niitäkin on, jotka pelkäävät salametsästäjien kostoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
