Oppositio yhtenäisenä pakkoliitoksia vastaan
Oppositio käy yhtenä rintamana hallituksen kuntauudistuksen kimppuun. Koko oppositio jätti tiistaina välikysymyksen hallituksen kuntapolitiikasta.
Välikysymyksellä penätään erityisesti hallituksen aikomuksia kuntien pakkoliitosten suhteen, mutta tarjotaan keskustan mukaan hallituspuolueille myös ”mahdollisuus selkiyttää omaa linjaansa”.
Välikysymyksellä tähdätään hallituksen kaatamiseen. Oppositio on kovistellut hallitusta aiemminkin kuntauudistuksesta ja palveluista, mutta ei kertaakaan yksissä tuumin.
Tiistaina jätetyssä välikysymyksessä ovat mukana keskusta ja perussuomalaiset sekä vasen- ja muutos 2011 -ryhmät. Näissä on yhteensä 76 kansanedustajaa, kun hallituspuolueilla on 124 edustajaa.
Keskustan aloitteesta tehty välikysymys moittii pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen kuntapolitiikkaa ”sekasortoiseksi”.
Hallitukselta tivataan muun muassa sitä, miksi se ei keskeytä ”toteuttamiskelvottomia” kuntarakenne- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksia ja linjaa niitä uudelleen parlamentaarisesti.
Tai miksi hallitus ei luovu kaupunkiseutujen kehyskuntien pakkoliitoksista, tekeekö se pakkoliitoksiin tähtäävän lakiesityksen, leikataanko kuntien valtionosuuksia lisää ja kuinka kuntien tehtävien ja rahoituksen tasapainosta huolehditaan.
Välikysymyksen tekijät muistuttavat, että kuntien järjestämisvastuulla on kaksi kolmasosaa hyvinvointipalveluista ja siksi kuntien toimintakyvystä on huolehdittava. Heistä oli väärä lähtökohta lähteä lakkauttamaan yli kahtasataa kuntaa, sillä asumisen, palvelujen ja päätöksenteon keskittäminen ei turvaa palveluja ja taloutta.
Hallitusta muistutetaan siitä, että maan johtavat asiantuntijat ja perustuslakioppineet ovat arvostelleet rajusti sote-uudistusta ja sen taloudellisia vaikutuksia ei ole arvioitu.
”Myös eduskunnan edellyttämät laskelmat kuntauudistuksen hyödyistä kunta- ja julkisen talouden kestävyysvajeen kannalta ovat tekemättä.”
Valtionosuusuudistus suosii keskuskaupunkeja köyhempien ja harvaan asuttujen kuntien ja alueiden kustannuksella, oppositio sanoo.
”Hallitus on kasvattanut kuntien ja alueiden välisiä eroja ja jakaa kuntia ja kuntalaisia sijaintinsa ja kokonsa perusteella isäntiin ja renkeihin. Kunnissa odotetaan kauhulla, millaisia leikkauksia ja uusia velvoitteita tuleva kehysriihi tuo tullessaan.”
Moitetta tulee myös kuntien rasittamisesta lukemattomilla lausuntopyynnöillä, ”vaikka hallituksella ei ole ollut tarkoitustakaan antaa kuntien palautteelle mitään arvoa”.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
