Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Katainen uskoo Mercosur-sovun vauhdittavan maatalousvientiä – Amazonin metsäpalot voivat kuitenkin hidastaa sopimuksen valmistumista

    Katainen päättää uransa komissiossa muutaman kuukauden päästä. Politiikka saa toistaiseksi jäädä.
    "Ilman Mercosur-sopimusta emme pysty puuttumaan ympäristöarvoihin ja sosiaalisiin ongelmiin. Lisäksi eurooppalaisten tuotteiden markkinoillepääsy on tarpeettoman hankalaa", Katainen sanoo.
    "Ilman Mercosur-sopimusta emme pysty puuttumaan ympäristöarvoihin ja sosiaalisiin ongelmiin. Lisäksi eurooppalaisten tuotteiden markkinoillepääsy on tarpeettoman hankalaa", Katainen sanoo. Kuva: Juha ROININEN

    Kauttaan Euroopan komissiossa päättävä varapuheenjohtaja Jyrki Katainen on seurannut läheltä EU:n ja globaalin ilmapiirin muuttumista.

    Brexit-äänestys, kauppasodan syttyminen, EU:n turvallisuustilanteen heikkeneminen ja ilmastonmuutos ovat työllistäneet Kataista ja hänen komissaarikollegoitaan viime vuodet.

    Kysyttäessä komission merkittävimmistä saavutuksista Katainen mainitsee globaalit kauppasopimukset. Hän näkee uusien sopimusten tuovan paljon mahdollisuuksia eurooppalaiselle maatalousviennille.

    "Sopimukset lisäävät vientiä ja tuovat uusia työpaikkoja. Kauppasopimusten ansiosta maatalousviennin arvo on kaksinkertaistunut vuodesta 2002. Olemme löytäneet uusia hyväkatteisia markkinoita ja lisänneet ruuan jalostusarvoa."

    Samaan aikaan, kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on levittänyt protektionismin sanomaa, EU on lisännyt kierroksiaan uusien sopimusten solmimisessa. Tällä kaudella ovat valmistuneet muun muassa sovut Kanadan, Japanin ja Mercosur-maiden kanssa.

    Mercosuria neuvoteltiin 20 vuotta. Osittain pitkät neuvottelut selittyvät maataloudella, josta kaikkia tyydyttävän kompromissin löytäminen oli hankalaa.

    "Sopimuksen ansiosta eurooppalaisilla tuotteilla on erittäin hyvät edellytykset laajentua EU:n rajojen ulkopuolelle. Mahdollisuuksia on esimerkiksi meijerituotteilla, prosessoidulla ruualla ja viinillä. Suomelle tärkeitä ovat maito ja mallas", Katainen selventää Mercosurin hyötyjä.

    Brasilian poliittinen tilanne on kuitenkin nostanut Mercosur-sopimuksen tikunnokkaan. Sopimuksen on uskottu kiihdyttävän metsäpaloja, kun uutta laidunmaata halutaan Amazonin sademetsiin.

    Lisäksi brasilialaisten tuotantolaitosten laatuongelmat ovat lietsoneet maatalouspiireissä pelon siitä, että unioniin tuodaan ruokaa, jolla on alhaisemmat ruokaturvallisuusvaatimukset kuin EU:ssa.

    Vaikka kauppasopimuksen on luvattu noudattavan korkeita ruokastandardeja ja Pariisin ilmastosopimusta sekä torjuvan laittomien hakkuita, lausekkeita ei ole pidetty tarpeeksi vahvoina.

    Katainen on asiasta eri mieltä. Jos sopimus saadaan jäsenmaissa hyväksyttyä, EU:lla on enemmän neuvotteluvaltaa puuttua Brasilian tilanteeseen.

    "Tässä merkittävä kysymys on se, ajammeko yhteisiä arvoja vai annammeko vahvimman – tässä tapauksessa Brasilian – määrätä omahyväisesti."

    EU:n elintarvikkeiden valvontajärjestelmä ei voi kokonaan estää väärinkäytöksiä mutta auttaa puuttumaan niihin tarpeen tulleen. Ruokastandardit eivät ole neuvoteltavissa, Katainen muistuttaa.

    "EU:hun voi tuoda vain ruokaa, joka täyttää meidän laatustandardimme."

    "Sopimukseen on sisäänrakennettu kestävän kehitykseen tähtääviä yhteisiä pelisääntöjä, mikä on keino tehdä niistä laillisesti sitovia myös Brasiliassa. On vaikea kuvitella että sopimuksen hyväksyminen menisi mutkattomasti, jos maa ei muuta toimintatapojaan."

    Amazonin metsäpalot ovat herättäneet myös Suomen pohtimaan, tulisiko soijan tai naudanlihan tuonti Brasiliasta lopettaa. Katainen ymmärtää perusteet, mutta hänen mielestään väitteen taustalla on ”jonkin verran tietämättömyyttä”.

    "Paljon on keskustelua, joka ei perustu tosiasioihin. Esimerkiksi soijan kohdalla meillä on jo olemassa toimiva alkuperän sertifiointijärjestelmä."

    "Jos maassa on kannustettu raivaamaan peltoa Amazonin sademetsästä poliittisesti, se ei ole oikein ja se pitää tuomita. Kaikki tuotu soija ei kuitenkaan ole peräisin sademetsäpelloilta. Toki meidän tulee jatkuvasti edistää entistä parempaa sertifiointia, johon kuluttajat voivat luottaa."

    Katainen myöntää, että keskustelun kärjistyminen voi hidastaa sopimuksen valmistumista. Kauppasopimus vaatii vielä kaikkien EU-maiden ja Euroopan parlamentin hyväksynnän.

    "Ymmärrän huolen, joka sopimuksen taustalla on. Silti kaikkien niiden, jotka ovat huolissaan kestävästä kehityksestä ja sademetsien tilasta, pitäisi tukea Mercosur-sopimusta, joka lisää neuvotteluvoimaamme."