RAVIT Mika Forssin suomenhevosajokit varmoiksi
Joensuu-ajo päättää lauantain T75-kierroksen. Viime vuoden voittoa puolustava Maxwell Mayday on niukka suosikki, mutta Aaron de Veluwe sekä kesän aikana epäonnisista juoksunkuluista kärsinyt Surprise Lord kuuluvat myös kaikkiin peleihin.
Sisäradalle arvottu Aaron de Veluwe on nykykunnossaan vaikeasti lyötävissä, jos Tuomas Korvenoja onnistuu pitämään sen kanssa johtopaikan. Aaron de Veluwe on mainettaan parempi avaaja, ja sisältä alkuun on pakko satsata, sillä Maxwell Mayday ei ole välttämättä se hevonen, joka on ensimmäisenä tarjoamassa selkää eteen.
Aaron de Veluwe oli Suur-Hollola-ajossa hyvä toinen, ja sama sijoitus sille tuli myös kuukautta myöhemmin Jägersrossa, missä se kiri lopun tehokkaasti. Maxwell Mayday jäi Suur-Hollolassa taakse, mutta ruuna ei tainnut olla tuona viikonloppuna myöskään aivan parhaimmillaan. St Michelistä tuli Lahden tapaan nelossija, ja viime lauantaina Ari Moilanen ajoi Womanizerin takaa voimia kuluttamatta varman kakkosen.
Mika Forssilla on useita hyviä voittosaumoja. Kesän pääasiassa tauolla ollut Hoboken teki viime viikolla vahvan juoksun Vermossa ja on vastaavana voittoa avauskohteessa. Keskipitkä matka suosii.
Vihjesysteemin varmoiksi tulevat kuitenkin Forssin suomenhevosajokit Pulun Pilke ja Vislakka. Edellisellä on puhdas taulu, eli viisi peräkkäistä ykköstä. Tehtävä ei ole missään tapauksessa helppo, mutta Pulun Pilke pystyy kukistamaan myös tämänkertaiset vastustajat, kunhan startti voltin vitosradalta sujuu ongelmitta.
Vislakka epäonnistui viime lauantaina. Sisäradan lähtöpaikka tiedettiin hankalaksi, eikä laukka tullut erityisen isona yllätyksenä.
Omistajanvaihdoksen myötä Tomi Saariselle siirtynyt Vislakka jatkaa kunnossa, ja asetelma on ehdottomasti viime kertaa parempi. Eturivissä on vain tasaisia avaajia, joiden välistä Vislakalla on erinomainen mahdollisuus selvitä ravilla matkaan. Sen jälkeen Mika Forssin taktiikka on yksinkertaisen selkeä, sillä Vislakka on osoittanut menevänsä hyvin vapaalta radalta eikä tavallista pidempi matka ole sille minkäänlainen haittatekijä.
Suomenhevosille on kolmaskin lähtö, jossa kotiradan kyvykäs Mikko Mania saa venyä parhaimpaansa kukistaakseen muun muassa Teivossa laukan jälkeen hurjan juoksun tehneen Veeran Linkin. Heikki Torvisen valmentamalla Veeran Linkillä olisi ollut sanansa sanottavana Derbyssäkin, jonka karsinnat ajettiin torstaina Jyväskylässä. Rahasarjat eivät ole sen nykyisellä voittosummalla liian vaativia.
Holger Ehlert on siirtämässä toimintaansa Italiasta Pohjoismaihin. Lauantain kohteissa on mukana useita tuntemattomia hevosia, joiden todellisia mahdollisuuksia on vielä hyvin vaikea arvioida. Hevoset ovat pärjänneet Italiassa, mutta viimeisimmistä kilpailuista on kulunut tovi ja niillä on takana raskas kuljetus läpi mantereen.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 9 Hoboken, 1 Orderly, 2 Green Pepper (11, 3)
2. lähtö: 7 Veeran Linkki, 9 Mikko Mania, 3 Räjähdys, 11 Pirttilän Helmi, 6 Onskatar (10, 1)
3. lähtö: 6 Jessi Classico, 7 Reckless Ray, 10 Stone Capes Lord, 1 Löten’s Nobody, 9 East Star Glide (12, 4)
4. lähtö: 3 All In, 9 Archie Ride, 7 Alone Hope, 10 Glenwood, 2 Oro Fks (11, 5)
5. lähtö: 5 Pulun Pilke (1, 8)
6. lähtö: 4 Vislakka (1, 3)
7. lähtö: 2 Maxwell Mayday, 1 Aaron de Veluwe, 9 Surprise Lord (8, 5)
3 x 5 x 5 x 5 x 1 x 1 x 3 = 1125 riviä = 56,25 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 33 Toto75
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2640 m Joensuu
1 Orderly (SE)/Hannu Hietanen 2640 15,4a 46 858 6/15,5 hll 2/15,4a 2/15,7a
2 Green Pepper/Jani Ruotsalainen ‘’ 11,8a 43 080 8/16,8a 5/11,8a 1/12,6a 8/14,4a
3 Deep Insight/Pasi Tikkala ‘’ 13,6a 33 860 5/14,9a 2/14,9a 4/13,6a 11/15,7ax
4 Theo de Villeneuve* (SE)/Ville Tonttila ‘’ 13,5a 37 016 9/13,5a 6/16,0a 10/15,5a 2/14,3a
5 Owen Croft/Mauri Jaara ‘’ 13,6a 14 750 3/17,4 hpl/m-a 6/m18,9x O 12.8.
6 Zoltan/Ari Kela ‘’ 11,8a 49 760 2/16,6 4/11,8a 6/13,4a 3/15,9a
7 Emilio Jet/Jarmo Saarela ‘’ 13,8a 30 560 5/13,8a 8/15,9a 2/14,2a 8/15,6a
8 Glitter/Jarkko Kervinen ‘’ 13,4a 34 614 5/13,4a 5/15,8 9/16,7x 5/16,8a
9 Hoboken (SE)/Mika Forss ‘’ 14,2a 28 759 8/16,5ax 6/19,5a 6/15,0a 3/14,4a
10 Bisquit Laukko/Martti Pellikka ‘’ 13,5a 38 080 2/17,0 3/14,3a 7/13,6a 2/17,6
11 Nevada Ors* (IT)/Antti Teivainen ‘’ 12,3a 42 984 -a hll -a hll -a hll 2/15,3a
12 Amazing Sunrise/Ari Moilanen ‘’ 12,5a 45 090 3/12,5a 2/12,8a 2/12,6a 3/15,1a
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2140 m Joensuu
1 Aristoteles/Mauri Jaara 2140 28,1a 8 225 6/30,6 1/28,6 8/29,5a 4/28,1a
2 Seppälän Narri/Jani Ruotsalainen ‘’ 27,4a 11 320 8/28,8ax 2/28,0a 3/30,8a hlo5/28,5a
3 Räjähdys/Tero E Mäenpää ‘’ 26,3a 13 680 5/28,4ax 2/28,2ax hll 1/27,0a
4 Miikkulainen/Mika Forss ‘’ 25,2a 10 720 11/34,2 7/30,1a 12/30,2 6/25,2a
5 Gilmor/Kaarlo Ahokas ‘’ 25,7a 13 690 2/28,7a 3/25,7a -a k 9/30,6a
6 Onskatar/Markus Dahlström ‘’ 28,2a 8 530 1/30,3 7/30,9 2/28,2a 2/28,4a
7 Veeran Linkki/Hannu Torvinen ‘’ 26,8a 11 470 hll 4/26,8a 1/30,1a 2/27,1x
8 Välkyn Tuisku/Janne Räisänen ‘’ 27,1a 12 660 2/30,4x 1/27,6a 5/27,5 4/26,7
9 Mikko Mania/Jyrki Tuomela ‘’ 27,0a 11 200 2/29,6 1/27,9 1/26,0 1/28,6
10 Hissun Katti/Jukka-Pekka Kauhanen ‘’ 29,3a 9 670 1/29,5 1/28,1 hpl 2/29,3
11 Pirttilän Helmi/Tuomas Pakkanen ‘’ 24,3a 12 370 -a hpl 1/27,8a 2/25,1a 3/24,3a
12 Viinun Tuuri/Esa Holopainen ‘’ 24,7a 14 440 8/27,8ax -a hpl 4/27,1a 3/25,5
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2140 m Joensuu
1 Löten’s Nobody/Mika Forss 2140 16,8a 2 480 2/20,5a -a hpl 3/17,4a 6/18,6a
2 Xanthene Kemp/Jani Ruotsalainen ‘’ 14,5a 4 890 1/20,5a 3/14,5a 13/19,4x 1/18,8a
3 Johnny Dahlia/Jukka-Pekka Kauhanen ‘’ 17,0a 3 850 3/17,0a 5/17,9 -a hpl 2/17,6ax
4 One Hour Photo/Markku Elfving ‘’ 16,9a 4 740 5/16,9a 6/18,1 3/17,3 1/17,6a
5 True Classic/Seppo Vaakanainen ‘’ 16,6a 2 900 2/16,6a 1/18,7 2/17,3a 3/19,0a
6 Jessi Classico/Mikko Jääskeläinen ‘’ 15,1a 4 020 4/17,1 -a hpl 1/16,4a 5/15,1a
7 Reckless Ray/Pasi Vaittinen ‘’ 16,1a 2 940 1/16,3a 3/20,1a 1/16,1a 1/17,2a
8 Rim Bay Quebec/Iikka Nurmonen ‘’ 17,0a 4 260 2/19,5a 3/20,3a 2/18,6a 2/17,1a
9 East Star Glide/Pekka Vehviläinen ‘’ 17,8a 2 400 4/20,0a 1/20,1 1/18,4a 1/17,8a
10 Stone Capes Lord/Antti Teivainen ‘’ 14,8a 3 780 11/18,4 3/17,6 1/m18,2 1/14,8a
11 Valley Va Bene (SE)/Ari Kela ‘’ 16,1a 4 460 1/18,1a 8/18,5a 10/17,2a -a hpl
12 Elite Of Vice/Tapio Perttunen ‘’ 16,7a 3 790 2/20,0a 5/17,2ax 1/19,6 3/16,7a
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 1640 m Joensuu
1 Tiptopper/Jarkko Kervinen 1640 12,8a 79 851 4/12,8a 3/15,6a 7/15,4 4/15,6
2 Oro Fks* (IT)/Antti Teivainen ‘’ 12,1a 92 879 3/15,4a 2/14,1a 1/12,1a 8/15,1a
3 All In/Jani Ruotsalainen ‘’ 12,7a 69 271 8/14,3a 2/14,7a 5/14,6a 5/13,5a
4 One Love* (IT)/Esa Holopainen ‘’ 12,2a 90 338 1/14,2a 9/15,7a hll 9/13,0a
5 Cover Capital/Seppo Vaakanainen ‘’ 12,3a 118 210 6/15,9a 3/16,3 1/16,6 3/16,9
6 Naja D’hilaire (FR)/Ville Tonttila ‘’ 13,4a 129 140 6/15,0a 5/16,6ax 7/17,3x 9/14,6a
7 Alone Hope/Janne Soronen ‘’ 11,9a 112 022 2/12,2a 6/11,9a 1/14,0a 7/14,9a
8 Mystery Velvet/Heikki Räisänen ‘’ 12,6a 70 020 7/13,3a 7/16,0a 3/19,2a 7/16,0a
9 Archie Ride/Tuomas Korvenoja ‘’ 11,8a 122 794 7/16,5a 9/16,8a 2/16,0a 1/12,4a
10 Glenwood (SE)/Kari Venäläinen ‘’ 11,6a 149 238 4/12,5a hlo3/15,6a 8/12,0a 3/12,7a
11 Pay Back Runner/Arto Komulainen ‘’ 12,8a 34 380 1/13,0a 2/17,1 4/12,8a 1/12,9a
5. LÄHTÖ Tasoitusajo 2140 m Joensuu
1 Rikelme/Kari Rosimo 2140 24,1 58 210 4/26,3 hpl 1/27,8 4/25,3a
2 Herttelin Toivo/Marko Heikari ‘’ 24,8 53 320 3/27,8x 4/24,9 8/25,6a 2/24,9a
3 Ekoloki/Heikki Mikkonen ‘’ 25,0 64 340 1/25,1 11/28,8 8/26,0x k
4 Kirmon Vire/Jorma Matalamäki ‘’ 24,4 73 770 7/26,2a 8/26,3a 7/27,8 5/28,3
5 Pulun Pilke/Mika Forss ‘’ 24,1 67 470 1/23,5a 1/24,1 1/25,0a 1/23,1a
6 Dominik/Jani Ruotsalainen ‘’ 24,2 63 230 4/24,6a 6/23,8a 3/21,0a 7/25,9x
7 Rapin Aatos/Hannu Hietanen ‘’ 23,9 74 500 2/25,4 9/24,8ax 2/23,9 1/26,1
8 Virijori/Tero E Mäenpää 2160 22,1 156 470 2/23,6a 3/23,7a 4/22,3a 4/26,1a
9 Juppe Hoo/Tapio Perttunen ‘’ 24,4 112 165 9/22,8a 3/25,8 hlo6/24,9ax 6/24,2a
10 Suikun Rilla/Henri Bollström ‘’ 23,7 86 714 8/22,5a 9/25,3 4/24,0a 3/25,0a
11 Camri/Tuomas Pakkanen ‘’ 23,9 96 050 8/21,9a 1/23,4a 3/22,3a 5/26,3a
12 Poissa ‘’
13 B. Turolii/Antti Teivainen ‘’ 23,4 199 155 4/25,1a 5/23,6a 10/28,0a 2/21,2a
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2640 m Joensuu
1 Piispalan Santeri/Jani Ruotsalainen 2640 24,1a 32 220 hlo4/26,6 1/26,1a 3/25,6x 7/25,9ax
2 Termeli/Miika Tenhunen ‘’ 26,4a 19 790 5/28,8 hll 5/26,0 3/28,2
3 Ponnen Aatos/Veli-Erkki Paavola ‘’ 24,1a 31 630 1/25,2x 3/24,7a 1/25,6 1/25,2a
4 Vislakka/Mika Forss ‘’ 24,0a 42 870 7/25,3a 11/24,5a 2/26,5a -a hpl
5 Virin Santeri/Tapio Perttunen ‘’ 24,9a 30 680 9/29,8 4/27,4x 7/24,9a hlo7/26,0a
6 Hiskin Muisto/Esa Holopainen ‘’ 23,9a 46 030 8/23,9a 8/26,8x 11/25,4a 3/25,8a
7 Santeriina/Ari Moilanen ‘’ 26,8a 26 033 hll hpl/m- 7/36,0x H 14.8.
8 Tatsia/Jyrki Tuomela ‘’ 24,8a 25 360 3/26,4 3/27,7 1/27,2a 10/27,0a
9 Hilkkerman/Markku Taskinen ‘’ 24,8a 36 389 2/28,1 8/25,9ax 10/26,9x 8/27,9x
10 Histuli/Henri Bollström ‘’ 26,0a 19 470 1/28,0 -a hpl 4/27,3 2/28,1
11 Mutrin Jehu/Antti Teivainen ‘’ 27,4a 26 600 2/26,2 2/28,4 6/29,3 M 16.8.
12 Luvisan Lento/Matti Nissinen ‘’ 22,3a 34 175 2/27,1 2/24,6a 10/22,7a 9/26,2a
7. LÄHTÖ Ryhmäajo 2140 m Joensuu
1 Aaron De Veluwe/Tuomas Korvenoja 2140 10,9a 240 138 1/12,7a 2/13,1a 2/12,2a 2/10,9a
2 Maxwell Mayday/Ari Moilanen ‘’ 10,4a 397 140 4/13,3a 4/12,2a 4/10,4a 2/12,4a
3 Minto’s Romeo/Mauri Jaara ‘’ 13,0a 116 380 1/15,2a 6/17,5x 2/14,2a 2/13,7a
4 P.J. Clark (US)/Hannu Torvinen ‘’ 10,2a 282 752 7/12,0a 1/16,8 3/13,0a 10/13,5a
5 Mitico Milar* (IT)/Antti Teivainen ‘’ 11,4a 213 375 1/12,3a 1/14,8a k 1/13,5
6 Felix Pro/Jarmo Saarela ‘’ 12,4a 179 017 4/16,0ax 5/12,6a 4/15,9a 3/15,5
7 Order by Koffe* (SE)/Esa Holopainen ‘’ 11,8a 164 693 9/12,8a 4/11,8a 2/13,7a 2/13,7a
8 Sunrise Lover/Kari Venäläinen ‘’ 11,3a 130 705 4/14,7a 5/14,4a 1/12,0a 3/11,4a
9 Surprise Lord/Iikka Nurmonen ‘’ 10,0a 157 800 1/12,7a 7/12,5a 2/10,3a 4/11,5a
10 Je T’aime (SE)/Mika Forss ‘’ 11,9a 199 165 8/14,4ax 9/14,1x 3/12,2a 4/12,9a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
