UUTISTAUSTA Venäjä käy yli ymmärryksen

Käytin vuodenvaihteen perehtymällä Venäjään kolmen tietäjän johdolla. Jokainen heistä lähestyi aihetta omasta näkökulmastaan, ja kukin omalla tutkimusmenetelmällään. Yksi oli tutkija, toinen toimittaja ja kolmas runouden ystävä.

Samalla kun painiskelin aiheen parissa, Helsingin Sanomien kolumnisti Olli Kivinen antoi isän kädestä turvallisuuspolitiikan peruskysymyksissä kompasteleville presidenttiehdokkaille (HS 3.1.). Venäjästä hän opasti näin: Venäjä on vajoamassa uuteen pysähtyneisyyden aikaan, eikä kukaan tiedä, millainen se on vaikkapa kymmenen vuoden kuluttua.

Hyväksytyn politiikan teorian tulee täyttää kolme vaatimusta. Sen avulla on kyettävä järjestämään menneisyyden tapahtumat mielekkäällä tavalla, sen on osattava selittää nykyisyyttä ja lisäksi ennustaa tulevaa. Mitään yleisesti hyväksyttyä ”Venäjän teoriaa” ei ole.

Useimmat politiikan teoriat ovat syntyneet läntisten yhteiskuntien toiminnan ymmärtämisen tarpeista käsin. Siksi huolellisinkin Venäjän tutkija joutuu havaitsemaan työkalupakkinsa kevyeksi, kun pitää selittää yhteiskuntaa, jota hallitaan korruption, petosten sekä lakien yläpuolella olevan väkivaltakoneiston avulla.

Läntisten oppien soveltaminen tuottaa tulokseksi vain sen, ettei Venäjä ole demokratia eikä markkinatalous, eikä sitä hallita lakien avulla. Mutta mitä se sitten on ja miten sitä hallitaan?

Läntisten teorioiden rakennuspuina ovat empiiriset havainnot. Niitä voidaan tehdä, jos hallinto toimii rehellisesti ja läpinäkyvästi.

Ystäväni esitti asiasta esimerkin: Kun Neuvostoliitossa tehtiin ensimmäinen väestönlaskenta, tulokset alistettiin Josef Stalinin vahvistettaviksi. Hän ei luvuista pitänyt, vaan muutti ne mieleisikseen. Kaikki viisivuotissuunnitelmat rakennettiin näiden väärennettyjen väestötilastojen varaan. Sen jälkeen väärennettiin kaikkien viisivuotissuunnitelmien toteutumista kuvanneet tilastot.

Jos nyt joku saisi käsiinsä kaikki neuvostoajan taloustilastot, mitä hän oppisi tuon ajan taloudellisesta todellisuudesta?

Korruption vaikutusten arvioinnissa läntiset teoriat ovat voimattomia. Niitä paremmin pärjää havaintojen tekoon harjaantunut toimittajakin, jonka työmenetelmät riittävät hyvin ilmiön kuvaamiseen, vaikkakin huonommin sen selittämiseen.

Toimittaja Susanna Niinivaaran essee ”Ostoksilla”, joka on julkaistu hänen ja tutkija Hanna Smithin kirjassa ”Medvedevin Venäjä”, on paras ja valaisevin Suomessa julkaistu arkipäivän korruption kuvaus.

Aalto-yliopiston professorin Riitta Kososen arvio siitä, kuinka kalliiksi Venäjän korruptio tulee myös suomalaisille (HS 5.1.), osoittaa, että ilmiöön pääsee kiinni myös kansainvälisen markkinatutkimuksen menetelmin. Professori Kososen ajatukset siitä, miten ”korruptiokysymys voitaisiin ratkaista”, eivät sen sijaan ole poliittisesti tästä maailmasta.

Parhaaksi oppaakseni osoittautui runojen ystävä Jukka Mallinen ja hänen pieni kirjasensa ”Varastettua ilmaa”. Se julkaistiin vuonna 2008, jolloin Venäjän sisäinen kehitys kohti yksinvaltaa vakiintui.

Kirjaa ei Suomessa tuolloin uskaltanut ottaa julkaistavaksi mikään kaupallinen kustantaja, kuten ei uskaltaisi ottaa nytkään.

Venäjän kirjallisuutta ja runoutta tutkimalla Mallinen panee paikalleen sellaiset pysyvät Venäjän historian ilmiöt kuin ortodoksinen kirkko ja älymystö. Hän osoittaa, mistä ovat peräisin venäläisten ylimielisyys ja pelko naapureita kohtaan.

Lisäksi hän oli ainoa, joka esitti teorian. Sen mukaan Venäjä kiertää kehää, joka toteutuu historian edetessä aina vain korkeammalla teknisellä tasolla. Pysähtyneisyys johtaa sietämättömään yksinvaltaan, joka purkautuu mullistuksena, jota seuraa sekasortoinen uudistusten kausi, jonka aikana ihmiset alkavat kaivata ”lujaa kättä”, joka palauttaa järjestyksen, jakaa varallisuuden uudelleen ja luo vakauden, joka muuttuu pysähtyneisyydeksi, joka johtaa sietämättömään yksinvaltaan, kumoukseen ja sekasortoon…

Epäselväksi ei jää, missä nyt mennään.

Avaa artikkelin PDF