UV-säteily oli kesällä tavanomaista
Kulunut kesä oli auringon ultraviolettisäteilyn kannalta Ilmatieteen laitoksen pitkän ajan tilastojen valossa hyvin tavanomainen. Etelä-Suomessa Jokioisten tarkkuusmittausten mukaan päivän ylimmät UV-indeksin arvot olivat yhtä usein keskimääräistä suurempia kuin keskimääräistä alhaisempia.
Kerran, eli heinäkuun ensimmäisenä päivänä, mitattiin viime vuoden tapaan mittaushistorian korkein UV-indeksin arvo 7. Indeksin arvo 6 mitattiin tänä vuonna kymmenen kertaa. Molemmat indeksiarvot 6 ja 7 edellyttävät jo erityisen huolellista suojautumista.
Kohtalaisen UV-säteilyn raja eli UVI 3 ylitettiin Jokioisilla 119 päivänä eli lähes yhtä usein kuin helteiseksi muistettuna viime vuoden kesänä.
Aurinko on usein terveyden kannalta liian voimakas ilman hellettäkin. Riittää, että aurinko on korkealla ja näkyy pilvien lomitse tai ohuen pilven läpi.
Ohut otsonikerros pahentaa tilannetta. Kuluvan vuoden huhtikuun ja elokuun välisenä aikana suojaavaa otsonia oli yli puolet ajasta vähintään 5 prosenttia alle normaalin. Suurin suhteellinen poikkeama eli –21,2 prosenttia mitattiin 19. huhtikuuta.
Pohjois-Suomessa Sodankylässä suojautumisraja eli UV-indeksin arvo 3 saavutettiin 96 päivänä, mikä on hieman useammin kuin viime vuonna. Korkein arvo 5 puolestaan mitattiin vain kuusi kertaa, mikä on harvemmin kuin edellisenä kesänä.
Ilmatieteen laitos julkaisi voimakasta UV-säteilyä koskevan huomautuksen kesän aikana yhteensä seitsemän kertaa.
Suomen kesässä päivän ylin UV-indeksi on korkeimmillaan varhain iltapäivällä. Vaikka esimerkiksi Etelä-Suomen kesäpäivänä UV-indeksi on usein ylimmillään viisi tai enemmänkin, se on aina suojautumisrajan, arvo 3, alapuolella aamuisin ennen kello 10 ja jälleen iltapäivällä kello 17:n jälkeen.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
