Tuhansille eläintenlopettajille pakollinen koe
Noin 3 000 teurastajaa, poroteurastajaa ja turkiseläinten lopetuksia valvovaa henkilöä joutuu osoittamaan lähivuosina taitonsa kokeessa.
Vuoden alussa voimaan tullut lopetusasetus edellyttää heiltä kelpoisuustodistuksen.
Sitä ei ole vielä vaadittu, sillä kansallinen lainsäädäntö on myöhässä.
Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee parhaillaan hallituksen esitystä eläinsuojelulain ja rikoslain muuttamisesta, joka annetaan eduskunnalle 4. huhtikuuta.
”Täytyy odottaa, että kansallinen lainsäädäntö tulee kuntoon. Sitten katsotaan koulutuksen aikatauluja”, sanoo ylitarkastaja Tiina-Mari Aro Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.
Esityksen mukaan kokeneet työntekijät voivat todistaa osaamisensa kokeella. Jos työkokemusta ei ole tarpeeksi, työntekijä joutuu koulutukseen.
Teurastamoissa koe koskee kaikkia eläviä eläimiä käsitteleviä työntekijöitä.
Kaikilta turkiseläinten lopettajilta ei vaadita todistusta – riittää, että lopetusta valvoo henkilö, jolla todistus on.
Kokeeseen ja tarvittaessa koulutukseen osallistumisesta voi aiheutua kuluja. Lisäksi kelpoisuustodistus on maksullinen. Hinta asettunee 60 euron paikkeille, eli se olisi sama kuin keinosiemennysluvan hinta.
Eläinlääkintöylitarkastaja Susanna Ahlström maa- ja metsätalousministeriöstä arvelee, että kelpoisuustodistusta hakevat etenkin riittävän kokeneet turkistarhaajat.
Nuoret saavat jatkossa pätevyyden eläinten käsittelyyn ammatillisessa peruskoulutuksessa.
Sivu 9
Varmaan
useampi henkilö
joka turkistarhalta
haluaa hankkia
kelpoisuustodistuksen, ja se on järkevääkin.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
