Maaseudullaei vaaleissa kilpailtu
Kansanedustaja Jari Leppä (kesk.) pitää etunaan, että hän oli maaseudun ehdokas. Moni ei Kaakkois-Suomessa kampanjoi maaseututeemoilla.
Lepän mielestä keskittävä politiikka on tiensä päässä. ”Nyt pitää ottaa koko maan voimavarat käyttöön.”
”Maataloudella ja koko biotaloudella on suuri merkitys taloudessa ja työllisyydessä.”
Leppä uusi kansanedustajan pestinsä 9 300 äänen potilla. Se kasvoi 3 700:lla vuoden 2011 vaaleista.
Eteläsavolaiset epäilivät omia läpimenijöitään, sillä Kaakkois-Suomessa yhdistettiin kaksi vaalipiiriä.
”Olen kerta kaikkiaan tyytyväinen ja yllättynyt äänimäärästäni”, ehdokas kiittää.
Leppä kampanjoi koko alueella, mutta Etelä-Savosta hän sai yhdeksän ääntä kymmenestä. Kotipitäjässä Pertunmaalla yli 500 äänesti Leppää, 60 prosenttia äänioikeutetuista.
Vaalikampanjaansa Leppä budjetoi 35 000 euroa. Suurin osa on omaa rahaa.
Ehdokkaan ääni maksoi vajaat neljä euroa kappale, jos vaalibudjetti pitää. Hän ajoi kampanjan aikana liki 10 000 kilometriä. Hän mainosti viidessä maakuntalehdessä ja televisiossa.
”Isossa vaalipirissä on kallista kampanjoida.”
Leppä kannattaa luonnonvaraministeriötä, jotta maaseudulla saadaan hallinnon taakkaa ja ympäristöasioiden jarrua pois. Ministerin pestiin hän ei ota kantaa.
Juhani Viitala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
