Ruotsalaistutkimus: Suomessa pitäisi olla neljä kertaa nykyistä enemmän susia
Suomella, Ruotsilla ja Norjalla on susien elinvoimaisuuden turvaamisessa merkittävä asema, sillä kansainväliset suojelusopimukset eivät sido Venäjää.Suomessa pitäisi olla vähintään 800 sutta, sanoo tuore ruotsalaistutkimus. Määrä on lähes peräti nelinkertainen nykyiseen kantaan verrattuna.
Tukholman yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan susia pitäisi olla Suomessa ja Ruotsissa yhteensä 2000, jotta niiden kanta säilyisi elinvoimaisena.
Tutkimuksessa tehtiin matemaattinen mallinnus susipopulaatioista Fennoskandian ja Venäjän susipopulaatioista yhteistyössä geneetikkojen ja matemaatikkojen kanssa.
Populaatioita tarkasteltiin yhtenä kokonaisuutena. Skandinavian niemimaalla eristyksessä oleva susipopulaatio tarvitsee tutkimuksen mukaan kipeästi Venäjältä vaeltavien susien mukanaan tuomaa geenivirtaa sisäsiittoisuuden ehkäisemiseksi.
Tutkimuksen mukaan sudet eivät kuitenkaan nykyisellään pysty vaeltamaan maiden välillä.
Suomella, Ruotsilla ja Norjalla on susien elinvoimaisuuden turvaamisessa merkittävä asema, sillä kansainväliset suojelusopimukset eivät sido Venäjää.
Luonto-Liitto, Suomen Susi ja Luonnonsuojeluliitto Tapiola ovat huolissaan Suomen ja Skandinavian susikannan tilasta ja tulevaisuudesta.
"Tukholman yliopiston tutkimustulokset on syytä ottaa vakavasti myös Suomen susipolitiikassa", kehottaa Luonto-Liiton Mari Nyyssölä-Kiisla.
Luonto-Liiton mukaan kannanhoidollinen sudenmetsästys on heikentänyt merkittävästi Suomen susien elinvoimaisuutta.
Viime metsästysvuonna kuoli yhteensä 78 sutta, joista 43 tapettiin kannanhoidollisessa metsästyksessä ja 15 poliisin määräyksellä. Suomessa elää Luonnonvarakeskuksen tuoreimman arvion mukaan reilu 200 sutta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

