Suomeen tuli uusia puutarhakasvien tauteja 2012
Avomaan puutarhatuotannossa löydettiin kaksi uutta vaarallista kasvitautia, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kertoo viime vuoden yhteenvedossaan.
Tähän saakka uusia, kasvinterveyslaissa vaarallisiksi luokiteltuja tauteja ja tuholaisia on esiintynyt eniten kasvihuonetuotannossa. Viime vuosi kuitenkin osoitti, että ne ovat uhka myös avomaalla.
Mansikan punamätää todettiin 55 mansikkaviljelmällä eri puolilla Suomea. Kesän kostea ja viileä sää suosi sen leviämistä.
Tauti voi säilyä maassa ilman isäntäkasvia vähintään 15 vuotta. Siksi sen hävittäminen saastuneilta tiloilta on mahdotonta. Nyt pyritään estämään taudin leviäminen muualle ammattimaiseen tuotantoon.
Yhdellä Manner-Suomen ja yhdellä Ahvenanmaan omenatarhalla todettiin viime vuonna omenan lisäversoisuustautia. Tautia levittää kaksi omenanlehtikemppilajia. Lisäversoisuustautia ei voida torjua kemiallisesti.
Mansikan kulmiolaikkua tavattiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2011. Viime vuonna sitä löytyi yhdeltä avomaan mansikkaviljelmältä sekä amppelituotannosta kausihuoneesta. Saastuneet yksilöt hävitettiin.
Perunan vaalearengasmätää löydettiin yhdeltä uudelta viljelmältä ja keltaperuna-ankeroista yhdeltätoista uudelta viljelmältä.
Valkoperuna-ankeroista todettiin kahdella viljelmällä Pohjois-Pohjanmaalla. Aiemmin sitä on Suomessa todettu muutama tapaus 2000-luvun alkupuolella Hämeessä ja Satakunnassa.
Koloradonkuoriaisia todettiin yhdeksällä perunaviljelmällä. Esiintymät olivat edelliskesän aikana Suomeen kulkeutuneiden kuoriaisten jälkeläisiä.
Kasvihuonetuotannossa ei viime vuonna todettu uusia kasvitauteja tai tuholaisia.
Ennestään meillä esiintyvien tautien ja tuholaisten määrä pysyi Eviran mukaan tavanomaisissa lukemissa.
Etelänjauhiaisia löydettiin yhteensä 15 joulutähti- ja yhdeltä kesäkukkaviljelmältä.
Palsamin kuoliolaikkuvirusta havaittiin kahdella viljelmällä.
Lisäksi todettiin yksittäisiä esiintymiä floridankärpästä ja krysanteeminsuonimiinaajakärpästä, krysanteeminvalkoruosteetta ja tomaatin pronssilaikkuvirusta.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
