Teollisuus haluaa keskittyä kasvihuonepäästöjen leikkauksiin
EU-komission odotetaan kertovan ehdotuksensa uusista energia- ja ilmastopolitiikan linjauksista ensi keskiviikkona. Silloin selviää, mitkä ovat EU:n tavoitteet vuoteen 2030 mennessä.
Nyt voimassa on niin sanottu 20-20-20-tavoite eli kolme rinnakkaista tavoitetta vuoteen 2020 mennessä.
Kasvihuonepäästöjä pitäisi leikata 20 prosenttia ja energiatehokkuutta parantaa 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta, ja uusiutuvan energian osuuden tulisi olla energiankulutuksesta 20 prosenttia.
Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan rinnakkaiset tavoitteet syövät toistensa tehoa ja lisäävät kustannuksia.
Uusiutuvan energian lisääminen ja energiatehokkuuden parantaminen ovat järjestön mukaan keinoja päästöjen vähentämiseen, mutta huonoja tavoitteita.
”Jatkossa pitäisi olla yksi ainoa tavoite – kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen”, EK:n johtava asiantuntija Mikael Ohlström painottaa.
EK pitää todennäköisenä, että EU asettaa päästöjen vähennystavoitteeksi 35–40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Vielä ei ole varmaa, asettaako EU lainkaan tavoitteita uusiutuvan energian osuudelle ja energiatehokkuudelle.
Luonnonsuojelujärjestöistä ainakin Luonto-Liitto on ilmaissut huolensa tavoitteiden viilauksesta.
Liiton mielestä sopiva päästöleikkaustavoite vuodelle 2030 olisi vähintään 55–60 prosenttia. Pelkät päästövähennystavoitteet eivät kuitenkaan sen mukaan riitä hillitsemään ilmastonmuutosta.
Nykyisellä vauhdilla päästöistä onnistutaan leikkaamaan viidennes vuoteen 2020 mennessä. On mahdollista, että päästöt vähenevät jopa neljänneksen.
Ohlström tähdentää, että maailmanlaajuisen, kaikkia maita sitovan ilmastosopimuksen syntyminen on välttämätöntä, jotta teollisuuden kilpailukyky Euroopassa säilyy. Muuten on vaara, että työpaikat valuvat Aasiaan.
Maailmanlaajuista sopimusta sorvataan ensi vuoden ilmastokokouksessa Pariisissa ja sen on määrä astua voimaan 2020.
EK:n laskelmien mukaan EU:n osuus maailman kasvihuonepäästöistä on noin kahdeksan prosenttia vuonna 2020 ja viisi prosenttia vuonna 2030.
”EU on onnistunut vähentämään päästöjä. Muu maailma menee toiseen suuntaan”, Ohlström toteaa.
Esimerkiksi Japani höllentää päästövähennystavoitettaan reippaasti ja Australia saattaa luopua päästökaupasta, hän kertoo.
Metsäteollisuuden johtaja Jouni Punnonen pelkää, että bioenergiatuotannon tuet vääristävät puumarkkinoita.
Hän korostaa, että parhaiten bioenergian tuotanto varmistetaan huolehtimalla metsäteollisuuden kilpailukyvystä.
Biomassan kestävyyskriteerejä valmisteleville EU-päättäjille hän antaa ohjeeksi ottaa järjen käteen.
”Tarvitaanko uusia säädöksiä ongelmaan, jota ei ole”, hän kysyy.
”Suomen metsätalous on todennettavissa kestäväksi toisin kuin tuontienergian.”
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
