RAKENTAMISESTA LYHYESTI
Suomessa on asetettu tavoitteeksi rakentaa vanhoihin kerrostaloihin 500 hissiä vuodessa.
Hissittömiä kerrostaloja on Suomessa 18 800 ja hissittömiä porraskäytäviä 42 000.
Hissittömyys haittaa varsinkin vanhempien ihmisten asumista.
Ikääntyvien ihmisten ja kuntatalouden kannalta on välttämätöntä, että omassa kodissa on mahdollisuus asua mahdollisimman pitkään.
Esimerkiksi Lappeenranta on päättänyt edistää hissirakentamista.
Lappeenrannassa on noin 350 hissitöntä, vähintään kolmikerroksista taloa.
Ikkuna- ja ovitehdas Profin Oy on solminut kaupan Sydänpuu-liiketoimintojen ostamisesta Puusepänliike Tamminen Oy:n konkurssipesältä. Yrityksen tuotanto aloitettiin uudelleen marraskuun alkupuolella.
Sydänpuu Ikkunat & Ovet -tuotenimellä on tehty ikkunoita ja ulko-ovia vuodesta 1982. Joutsassa sijaitsevalla tehtaalla on noin 20 työntekijää. Profin Oy on pudasjärveläinen yritys. Nyt tehty kauppa kasvattaa yrityksen liikevaihdon nykyisestä kuudesta miljoonasta eurosta noin kymmeneen miljoonaan.
Jouluvalojen turvallisuus on syytä tarkistaa ennen käyttöönottoa. Asiasta muistuttaa turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.
Viime talvena Tukes löysi markkinoilta neljä niin vaarallista jouluvaloa, että valoja myyneitä yrityksiä vaadittiin keräämään tuotteet pois kuluttajilta. Vaaralliset tuotteet voivat aiheuttaa sähköiskun.
Myydyistä 2 000 jouluvalosta vain noin sata palautettiin kauppoihin.
Suomen Tilaajavastuu Oy tuo rakennusalalle yhteisen sirullisen henkilökortin. Valtti-älykortti tulee osaksi rakennustyömaiden kulunseurantaa.
Samalla kortinhaltijan tiedot, valokuva ja tarkastettu veronumero saadaan työmaan sähköisten järjestelmien käyttöön.
Numero on aina ilmoitettu myös verohallinnon ylläpitämään rakennusalan veronumerorekisteriin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
