päivän punkti Siperia opettaa
Vihreiden lähtö hallituksesta muuttaa hallituksen politiikkaa enemmän kuin uskottiinkaan. Jarrumies putosi junasta.
Kunhan nyt jotenkin lonksuu, sanoi Mauno Koivisto aikoinaan.
Vihreät oli hallituksessa tehokas puolue. Omistajaohjauksessa tosin onnistui vain Itellan nimenmuutos Postiksi. Ympäristöasioissa sen sijaan väännettiin turboruuvi tiukalle.
Muut puolueet kuvittelivat vihreiden olevan vaa’ankieli, jota ilman ei pärjätä. Vihreät oli kuin huonosti käyttäytyvä kakara, jolle kukaan ei uskaltanut sanoa mitään, kun pelkäsi itkupotkuraivaria.
Ensimmäinen saavutus oli Kataisen hallituksen ohjelmaan pujahtanut virke, jonka mukaan ympäristöministeriöstä tulisi jonkinlainen superministeriö. Se saisi puuttua muiden toimialojen asioihin kuten valtiovarainministeriö.
Ville Niinistö kertoikin ahkerasti, mitä työ- ja elinkeinoministeriön ja maatalousministeriön rauhaan milloinkin kuului. Kun hallituksesta lähtö oli ovella, Niinistö ryhtyi vielä ulkopoliitikoksi ja käväisi haukkumassa oman maansa ulkomailla suomettumisesta.
Turvevero oli vihreiden unelma. Tärkeää oli myös panna alulle uudet ylimitoitetut suojelusuunnitelmat. Soidensuojeluohjelmaa ruvettiin laajentamaan 100 000 hehtaarilla ja vielä viime tingassa suojeltiin tuhansia hehtaareita Metsähallituksen talousmetsää.
Natura-alueille ryhdyttiin laatimaan käyttörajoituksia. Ne mahdollistuivat, kun eduskunta teki virheen tekemällä aukon luonnonsuojelulakiin.
Kaiken puuhastelun keskellä varsinaiset ympäristöasiat eivät muuttuneet mihinkään. Byrokraattinen hitaus haittasi ympäristölupien käsittelyä ja useiden miljardien investoinnit seisovat edelleen lupasuman takia.
Jos uusi ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen on yhtä nopea kuin Ville Niinistö oli, hän ehtii peruuttaa monta Niinistön aloittamaa hanketta. Niin pitäisi tehdä ylisuurille suojeluohjelmille ja Natura-asetuksille, muun muassa.
Turveveron alentaminen oli hyvä alku. Tällä kertaa taisi Mauri Pekkarinen olla se, joka tiivisti asian parhaiten.
Siperia opettaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
