Viheralan ammattilaiseksiverkossa opiskellen
Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) tarjoaa viheralan aikuisopiskelijoille mahdollisuuden osallistua ohjelmistokoulutuksiin täysin verkon välityksellä.
Jotta opiskelija saa Googlen SketchUp- ja Vectorworks-ohjelmistojen täydennyskoulutuksesta riittävästi irti, hänellä täytyy olla jonkin verran tietoteknisiä pohjataitoja. Lisäksi tarvitaan riittävät laajakaistayhteydet, opiskeltava ohjelmisto ja kuulokeluurit.
Opiskelu on itsenäistä. Opettaja antaa ohjausta ainoastaan opiskelun alkaessa. Lisäksi hän antaa palautetta opintojen puolivälissä ja niiden loputtua.
”Tämä tapa opiskella sopii niille, jotka eivät halua olla sidottuja aikaan tai paikkaan. Opiskelu vaatii itsenäistä otetta”, sanoo koulutussuunnittelija Siri Pekuri HAMK:n täydennyskoulutuksesta.
HAMK:ssa hortonomiksi opiskelevat saavat opetusta mobiilisovellusten käytöstä viheralan suunnittelu- ja hoitotöissä.
Lepaalla järjestetään helmi–maaliskuussa mobiilityöpajoja opiskelijoille ja opettajille. Ensi syksystä alkaen mobiilipedagogiikkaa sovelletaan myös puutarhatalouden ja maisemasuunnittelun opintojaksoilla.
Lepaalla toimivassa Hämeen ammatti-instituutissa on meneillään somepedia-hanke. Siinä opettajat käyttävät opetuksessaan sosiaalisen median kanavia, kuten Youtubea, Facebookia ja Twitteriä. Somepedia on tarjolla puutarhuriksi opiskeleville.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
