Vankilat eivät vähene
Oikeusministeriön arvion mukaan vankimäärä ei laske lähivuosina.Vankilaverkosto säilytetään nykyisellään, kertoo oikeusministeriö. Ministeriö arvioi, ettei vankimäärä lähivuosina ainakaan laske. Ylijohtaja Arto Kujalan mukaan hallitusohjelmassa on useita kirjauksia, jotka viittaavat pikemminkin vankimäärän kasvuun.
"Hallitusohjelmassa mainitaan nimeltä joidenkin rikosten rangaistusasteikkojen tarkistamista, siellä puhutaan muun muassa ensikertalaisuussäännösten tarkistamisesta. Kukaan ei tiedä, mitä nyt sakkovankien määrässä tulee tapahtumaan", Kujala luettelee.
"Siellä on paljon epävarmuustekijöitä, joiden takia katsottiin, että nyt ei ole oikea hetki lähteä vankilakapasiteettia nykyisestä pudottamaan."
Verkoston supistamista oli ehdottanut Rikosseuraamuslaitos. Ehdotus perustui aiempiin säästöpäätöksiin, joiden takia vankiloiden henkilökuntaa oli vähennetty.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
