passipaikalla Turpiin Lipposelle
Loppukesästä SAK esitelmöi päivän verran toimittajille näköaloistaan. Perusteltiin kokonaisratkaisua, joka myöhemmin raamitupona toteutuikin.
Politiikkaa ei puhuttu, ja lähdimmekin illan pimettyä ottamaan työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiaisen (sd.) kanssa muutaman oluen. Tukiainen on pitkään vastannut SAK:n poliittisista operaatioista.
Häntä on kutsuttu muun muassa punakoneen pyörittäjäksi. Monien onnistuneiden temppujen joukossa loistaa ikuisesti yksi fiasko. Televisiomainoksessa ökyporvariksi puettu näyttelijä Oiva Lohtander mässäili ja heitteli ruokaa pitkin seiniä.
Tukiainen kertoi, että SAK ei tule ottamaan näissä presidentinvaaleissa kantaa millään tavalla. Johtajat voivat olla henkilöinä eri ehdokkaiden takana ja jäsenliitot taloudellisestikin. Keskusjärjestö SAK ei peliin puutu.
Pidin ratkaisua taloudellisesti erinomaisena. Ennustin, että ehdokas Paavo Lipponen tulee kokemaan toisella kierroksella kaikkien aikojen selkäsaunan. Kansa on niin kyllästynyt sosialidemokraattipresidentteihin, että se valitsee kenet tahansa muun.
Paavo Lipponen tulee eurofanatismissaan olemaan täydellinen mahdollisuus vuosikymmenten aikana kertyneen kaunan purkamiseen. Tohtori Lasse Lehtisen likaiset temputkaan eivät enää auta.
Totesin myös, että kun minä pienessä päässäni olen tämän oivaltanut, niin aivan varmasti sen ovat kauan sitten tajunneet politiikkaa työkseen miettivät ay-toimitsijat.
Vielä viisaampi oli Suomen kansa, joka keksi oikotien ja löylytti Lipposen perusteellisesti jo ensimmäisellä kierroksella. SDP sai eduskuntavaaleissa kaikkien aikojen heikoimman kannatusprosentin. Nyt alitettiin reilusti myös presidentinvaalien pohjat. Molemmat rikotut pohjanoteeraukset olivat Väinö Tannerin surulliselta kaudelta 1962.
Paavo Lipponen asteli kohtaloonsa tippaakaan horjumatta pää pystyssä. Se tulee helpottamaan SDP:n reivaamista uuteen nousuun. Kiusallinen kunniavanhus voidaan unohtaa ullakolle isoisän olkihatun viereen.
Silti suuri puolue ei helposti käsikirjoituksiaan muuta. SDP:n vaalivalvojaisissa juontaja kirkui: ”Nauttikaa tästä illasta!”
Epäilemättä ruumiinvalvojaisiin kerääntynyt runsaslukuinen media nautti. SDP:n kansanedustajat sen sijaan katosivat kerrankin kameroiden ulottuvilta niin nopeasti kuin mahdollista. Puoluesihteeri Mikael Jungner jäi hämmentyneenä raunioiden keskelle kantamaan vastuuta.
Puheenjohtaja Jutta Urpilainen löysi sentään yhden valopilkun. Perussuomalaisten kannatus puolittui.
Perussuomalaisten valvojaisissa Ostrobotnialla porukka oli vähissä ja apaattinen. Tuntui kuin puolue ei olisi saavuttanut kaikkien aikojen toiseksi parasta vaalitulostaan. Timo Soinin kannatus oli samaa tasoa kuin Veikko Vennamon SMP:llä parhaimmillaan.
Keskusta keräsi taas sen saman 17 prosenttia, jonka se Johannes Virolaisen ja Paavo Väyrysen puheenjohtajakausilla aina keräsi. Esko Ahon, Anneli Jäätteenmäen ja Matti Vanhasen aikaan puolueen kannatus alkoi kakkosella.
Keskustan ongelma on syvä johtajuuskriisi. Sitä ei eläkeukkojen toimilla ratkaista, mutta parhaassa iässä olevat kohortit ovat rehniläisen euroliberalismin syvälle saastuttamia.
Lohdutuskin on heiveröistä. Johannes Virolainen muisteli joskus, että Sauli Niinistön isä oli maalaisliiton miehiä. Pekka Haaviston isä oli keskustapuolueen kansanedustajaehdokkaanakin Helsingissä.
Keskustasta on siis tullut kasvattajaseura. Presidentinvaaleissa pitäisi mestarille luovuttaa samanlainen ikuisesti kiertävä pokaali kuin jääkiekossa.
Suomalaiset NHL-voittajat pistäytyvät kesäisin päiväksi kotikylään kiertopalkintoa esittelemään. Samalla tavalla presidentti voisi pistäytyä keskustan ryhmähuoneessa ”Poikaa” heiluttamassa ja ilmakitaraa soittamassa rohkaistakseen jatkuvaan pyyteettömään kasvatustyöhön.
PEKKA ALAROTU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
