Yhdeksäsluokkalaisten oppimistaidotheikentyneet
Peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten oppimaan oppimisen taidot ja koulunkäyntiä koskevat asenteet ovat heikentyneet selvästi vuodesta 2001.
Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus on arviointitutkimuksessaan verrannut oppimistaitoja ja koulunkäyntiä koskevia asenteita vuosina 2001 ja 2012.
Vuoden 2012 tuloksissa kaikki osaamisalueet eli päättelytaito, matemaattinen ajattelu ja luetun ymmärtäminen olivat heikentyneet vuoden 2001 tuloksiin verrattuna.
Oppimistaitojen heikentyminen näkyy myös koulumyönteisten asenteiden selvänä vähentymisenä. Koulukielteiset asenteet ovat vahvistuneet jonkin verran.
Tytöt suoriutuivat osaamistehtävistä poikia paremmin kaikilla kolmella osaamisalueella, tosin lasku oli heillä ollut hieman voimakkaampaa kuin pojilla osassa tehtävistä.
Maan eri osien ja koulujen väliset osaamiserot olivat vähäiset. Koulujen väliset erot eivät ole kasvaneet, mutta yksilöiden ja luokkien väliset erot ovat. Tulokset ovat heikentyneet myös niin parhaiten kuin heikoiten menestyneiden suorituksessa.
Mitä koulutetumpia oppilaiden vanhemmat olivat, sitä paremmin oppilaat suoriutuivat tehtävistä.
Tutkimukseen osallistui noin 7 800 yhdeksäsluokkalaista 65 kunnan 82 koulussa 2011.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
