Suomen Lähikauppa avaa uusia kauppoja kaupunkeihin
Elokuussa avautunut Suutarilan Siwa Pohjois-Helsingissä on ”uusin ja kaunein” Siwa. Uusi konsepti ei tarkoita vain uusia värejä. Tuoretuotteiden määrää on laajennettu: niitä on yli puolet tilasta. Uusiin kauppoihin tulee paistopisteet, toimitusjohtaja Ralf Holmlund kertoo. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoSiwoja ja Valintataloja pyörittävä Suomen Lähikauppa uudistaa kauppaverkkoaan.
Uusi omistaja on lisännyt kierroksia investointeihin. Tänä vuonna niihin käytetään 30 miljoonaa euroa.
Viime vuonna avattiin 14 uutta myymälää ja remontoitiin 15, tänä vuonna avautuu 20 uutta kauppaa ja 80 uudistetaan täysin.
”Samalla tahdilla on tarkoitus jatkaa 3–5 vuotta. Koko kauppaverkko modernisoidaan”, kertoo toimitusjohtaja Ralf Holmlund.
Uusia kauppoja tulee ympäri maata, sinne missä asuu ihmisiä.
Pääkaupunkiseutu ja suuret kaupungit ovat pääalue.
Siwoja on nyt 512, myös pienillä paikkakunnilla. Holmlundin mukaan niitä halutaan pitää hengissä.
Siinä missä Siwa on valtakunnallinen ketju, Valintataloja on kymmenessä suurimmassa kaupungissa.
Suomen Lähikauppa tavoittelee laajentumista.
”S- ja K-ketjujen osuus on niin voimakas, että pientä ketjua ei löydy ostettavaksi. Yksittäisiä kauppoja on, niitä tutkitaan”, Holmlund kertoo.
Brittiläisen Tritonin sijoitusrahasto osti viime vuoden maaliskuussa Suomen Lähikaupan liiketoiminnan Tradekalta, Wihurilta ja IK Investment Partnersin rahastoilta.
Euromarketeja on jäljellä enää yksi, Kotkassa. Se on Valintatalon kokoluokkaa. ”Nimi katoaa tulevaisuudessa”, sanoo Holmlund.
Holmlund tuli Suomen Lähikauppaan 2010 Essolta. Strategiaan kirjattiin silloin paikallisuus.
Isojen markettien sijaan Suomen Lähikauppa keskittyy lähikauppaan. Parikymmentä Euromarkettia myytiin S- ja K-ketjuille tai lopetettiin.
Alko linjasi viime vuonna, että liikepaikkaa valitessa se ottaa huomioon päivittäistavarakaupan kilpailutilanteen. Käytännössä uusista myymälöistä aiempaa useampi tulee Suomen Lähikaupan kauppojen ja Lidlien yhteyteen.
”Kymmenen viime vuoden aikana Alkon sijoittumispolitiikka 80-prosenttisesti S- ja K-kauppojen yhteyteen on vaikuttanut kaupan keskittymiseen”, Holmlund sanoo.
Alkoja on ollut Siwojen naapurina aiemmin kolme. Tänä vuonna Alkoja tulee Siwojen naapuriin viisi.
”Yhteistyön avaus nähdään positiivisena.”
Suomen Lähikauppa rekisteröi hyvän kauppatavan periaatteet tänä vuonna. Parhaillaan uudistetaan sopimuksia satojen tavarantoimittajien kanssa.
”Sopimukset päivitetään kaikkien tavarantoimittajien kanssa”, Holmlund kertoo.
Holmlundin mukaan tulossa ei ole merkittäviä muutoksia, ainoastaan pieniä tarkistuksia.
Niin kutsuttuja Putin-juustoja ja voita myytiin pieniä määriä myös Siwoissa ja Valintataloissa.
Holmlundin mukaan kokonaisuutta ajatellen ei ollut kovin fiksua myydä niitä halvalla. ”Mutta se oli poikkeustilanne.”
Venäläisten ostosmatkat suuntautuvat Suomessa isoihin marketteihin. Loppiaisen aukiolot eivät siksi herätä intohimoja Holmlundissa.
Suomen Lähikaupan 670 kaupasta 150 on niin pieniä, että ne saavat olla aina auki. ”Juhlapyhät ovat hyviä myyntipäiviä.”
Suomen Lähikauppa päätti viime vuonna alkaa myydä vain kotimaista lihaa.
”Uskomme, että asiakkaat arvostavat sitä.”
Tuoreleipä on Holmlundin mukaan käytännössä kotimaista, paistopisteiden tuotteista kotimaista on puolet. Maito tulee Arlalta.
”Olemme menneet kotimaiset brändituotteet edellä. Omien merkkien osuus on oleellisesti pienempi kuin kilpailijoilla.”
Siwoissa ja Valintataloissa myynnissä on Tukon oma merkki Eldorado.
Suomen Lähikauppa hakee palveluita, joita lähikauppaan voisi liittää. Lääkkeiden myynti parantaisi palveluita maaseudulla ja edesauttaisi niiden säilymistä, Holmlund sanoo.
Matkahuollon pakettipalvelu on lähes jokaisessa Siwassa ja Valintatalossa.
Posteja on 170 kaupassa ja lisää tulee. Veikkaus kasvattaa kivijalkamyyntiään. Lisäksi kaupoista saa muun muassa puhelinliittymiä ja lappilaista poronlihaa.
Käteisen käyttö sen sijaan vähenee, samoin käteisautomaattien määrä. Niitä Suomen Lähikauppa ei tavoittele lisää.
PAULA LIESMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
