Kuntajohtajatvalmiita lakkautuksiin
MTV3:n uutisten kyselyyn vastanneista kunnan- ja kaupunginjohtajista kolmannes katsoo, että Suomeen riittäisi 100–199 kuntaa. Hieman useampi taas pitää 200–300 kuntaa sopivana määränä.
Suomessa on nykyisin 320 kuntaa. MTV3:n kyselyyn vastasi 217 kuntajohtajaa eli kolmannes jätti vastaamatta.
Kyselyn tulosta voi pitää sikäli yllättävänä, että kuntauudistuksen toisella lausuntokierroksella vain viidennes kunnista kannatti selvitysvelvollisuutta. Enemmistö katsoi, että selvitysten tulee olla vapaaehtoisia ja että kuntien tulee saada itse päättää selvityksiin osallistuvista kunnista.
Ensimmäisellä lausuntokierroksella 162 kunnalla oli kielteinen kanta liitosselvityksiin ja 152 oli valmis selvityksiin monin erilaisin varauksin.
Kuntauudistusta johtava valtiovarainministeriö tosin tiedotti jälkimmäisen lausuntokierroksen tuloksen niin, että lähes puolet väestöstä asuu selvitystä kannattavissa kunnissa. Kuntaliitosten kannatus on suurinta kaupunkiseutujen keskuskunnissa.
Myös MTV3:n kyselyssä yli 50 000 asukkaan kaupunkien johtajista yli 70 prosentin mielestä Suomeen riittää alle sata kuntaa. Alle 10 000 asukkaan kunnissa tätä mieltä oli neljä prosenttia vastanneista.
Samasta kyselyaineistosta ilmeni jo aiemmin, että 90 prosenttia kunnan- ja kaupunginjohtajista katsoo hallituksen suoriutuneen kehnosti kunta- ja soteuudistuksesta.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
