Saimaan oma norppa voi hyvin

En toivo, että saimaannorpasta kehitetään jotain suojeluintoilijoiden ”bambitarinaa”, kirjoittaa Juhani Huittinen. Jouko Kuosmanen Kuva: Viestilehtien arkisto

”Norppa ei ole turvassa” vastaavat Etelä-Savon luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja Timo Luostarinen ja Suomen luonnonsuojeluliiton saimaannorppakoordinaattori Kaarina Tiainen (MT 31.10.) Pertti Kuvajan mielipidekirjoitukseen ”Suomen luonnonsuojeluliitolle ei mikään riitä”. Vastaus on tyypillisesti luonnonsuojelufundamentalistien ohjelmajulistusta, pintaliturgiaa ja puolitotuuksia yhden asian liikkeen ympärillä.

Olen koko pitkän elämäni kalastellut ja kulkenut saimaannorpan elinpiirin ydinalueella Linnansaaren kansallispuiston liepeillä. Ensimmäisen norppahavaintoni olen tehnyt mökkimme kotirannalta jo 1950-luvun alkupuolella. Saimaannorppa oli silloin vielä vapaasti pyydettävää riistaa. Linnansaaren kansallispuisto perustettiin samaan aikaan, kun ”hyle” rauhoitettiin 1950-luvun puolivälissä.

Aina 1970-luvulle saimaannorppakannan lisääntymistä rajoitti eniten poikasten sikiökuolemat. Ne aiheutuivat ennen muuta elohopea- ja raskasmetallipäästöistä vesistöön. Tuolloin saimaannorpan kannan laskettiin olleen pienimmillään 114–134 yksilöä (lähde: Heikki Hyvärinen ym: Hyle, Saimaan oma norppa).

1970-luvulta alkaen silloisen vesihallituksen ohjauksessa toteutettiin teollisuuden ja taajamien jätevesien puhdistusohjelma mittavine ympäristönsuojeluinvestointeineen. Saimaan vedet lähtivät tehokkaasti puhdistumaan. Tänä päivänä Etelä-Savon vedet ovat erinomaisessa ja vähäiseltä osalta hyvässä kunnossa.

Saimaannorpan ohjelmallista suojelua toteutettiin heti sen rauhoittamisesta alkaen. 1980-luvulla laajennettiin Linnansaaren kansallispuistoa Lex-Linnansaarella, perustettiin Koloveden kansallispuisto, IVO:n kanssa sovittiin Saimaan vedenpinnan talviaikaisesta sääntelystä, lisättiin kansalaistietoutta ja asennekasvatusta saimaannorpan suojelusta ja toteutettiin monia monia vapaaehtoisia toimenpiteitä koskien muun muassa verkkokalastusta.

Ajanjaksoon sisältyi myös rantojensuojeluohjelma ja Natura-alueiden rajaukset. Saimaannorpan kanta oli jo vuosituhannen vaihteeseen mennessä kasvanut alimmista luvuista 2½-kertaiseksi. Nyt se on jo yli kolminkertainen.

Tähän kehitykseen vuonna 2011 annettu asetus kalastuksen rajoittamiseksi saimaannorpan suojelemiseksi ei ole voinut vaikuttaa hitusenkaan vertaa.

Saimaan luonnonsuojelu on toki paljon laajempi kysymys, kuin yhden asian liikkeenä ”hilluva” saimaannorpan suojelu. Se on muun muassa kalavesien suojelua. Oikeamittainen verkkokalastus on myös kalavesien hoitoa. On sulaa hulluutta jättää kalastamatta ja hyväksikäyttämättä tällä hetkellä runsaana elävä muikkukanta. Kalavesien hoidon kannalta taas on suurta typeryyttä päästää voimakkaana esiintyvä lahnakanta kohtuuttomasti runsastumaan. Tässä vain pari esimerkkiä.

Luostarisen ja Tiaisen vastinekirjoituksessa kummastuttaa luonnonsuojelufundamentalisteille tyypillinen omnipotentia, kaikkivoipaisuus. He kirjoittavat: ”Saimaannorpan pelastaminen vaatii muutoksia Saimaan kalastamisessa. Paluuta ympärivuotiseen verkkokalastukseen saimaannorpan esiintymisalueella ei ole. Päinvastoin, verkkokalastuskielto tulee ajallisesti pitenemään ja alueellisesti laajenemaan.”

Ihmettelen, mistä nämä suojelufundamentalistit voivat saada tämänkaltaisen mandaatin. Takavuosina se oli taistolaisten tapa toimia, kun he hakivat pelivälineikseen ”moskovankortteja”. Nyt kai sitten haetaan ”brysselinkortteja”.

Eivätköhän nämä ole suomalaiseen yhteiskuntaan ja yhteiskuntasopimukseen kuuluvia asioita. Olemme aivan omin kansallisin voimavaroin kyenneet laittamaan Saimaan vesistöt ja ympäristön siihen kuntoon, että siellä on suotuisat olosuhteet elää lisääntyä niin norppakansalle kuin kalakansallekin.

En missään tapauksessa toivo, että saimaannorpasta kehitetään jotain suojeluintoilijoiden ”bambitarinaa”. Kunnioitan hylettä, Saimaan omaa norppaa erinomaisena selviytyjänä ja harvinaisuutena. Ennen kaikkea kuitenkin Saimaan luontoon kuuluvana villieläimenä.

Juhani Huittinen

Hietavirran osakaskunnan

hoitokunnan puheenjohtaja

Rantasalmi

Avaa artikkelin PDF