WHO varoitteli jo Eurooppaa koronasyksystä ja -talvesta
WHO:n mukaan nyt on oikea aika muun muassa yrittää parantaa väestön rokotuskattavuutta, antaa neljänsiä koronarokotuksia riskiryhmille ja korostaa kasvomaskin käytön tärkeyttä julkisessa liikenteessä ja sisätiloissa.
WHO:n mukaan nyt on oikea aika muun muassa parantaa väestön rokotuskattavuutta aj antaa neljänsiä koronarokotuksia riskiryhmille. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.YK:n alaisen Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan Euroopalla on edessään "haastava" koronasyksy ja -talvi. WHO:n Euroopan-toimintojen johtajan Hans Klugen mukaan varautuminen olisi aloitettava jo nyt, koska syksyllä on liian myöhäistä.
Klugen mukaan koronatartuntojen määrä WHO:n Euroopan alueella, johon lasketaan kuuluvaksi myös useita Keski-Aasian maita, on kolminkertaistunut viimeksi kuluneiden kuuden viikon aikana.
”Nyt on täysin selvää, että olemme samassa tilanteessa kuin viime kesänä. Tällä kertaa korona-aaltoa vievät eteenpäin omikron-variantin uudet muunnokset”, Kluge sanoi.
Kluge muistutti, että Euroopassa kuolee edelleen joka viikko noin 3 000 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



