JAUHIAISEN PUSSISTA Aluepolitiikan vetinen tie ojasta allikkoon
Suomessa on ”sanottu” harjoitettavan alueelliseen tasapainoon tähtäävää politiikkaa. Parikymmentä vuotta sitten – silloin kun Kera oli vielä Kehitysaluerahasto – meillä olikin varsin tehokkaita alueellisen kehityksen työkaluja. Oli laaja kuljetustukijärjestelmä, investointituet ja mielestäni investointien erittäin hyvä houkutin, kehitysaluepoistot. Valtiokin sanoi, ainakin puheissaan, harjoittavansa hajasijoituspolitiikkaa.
Miten sitten käytännössä on toteutunut alueellisen kehityksen tasapainotus? Oheinen asetelma sen kertoo.
Runsaan 20 vuoden aikana maamme nettomuutto on ollut 1,86 miljoonan ihmisen määrää vastaava muuttokuormien summa. Lappi tässä rumbassa on ollut suurin häviäjä runsaan 30 000 ihmisen hävikillään. Uusimaa on taas ylivoimainen voittaja runsaan 100 000 ihmisen volyymillaan.
Merkille pantavaa tässä yhteiskunnallisessa rakennemuutoksessa on se, että yksityinen sektori on siirtänyt tiettyjä toimintojaan todella voimallisesti pääkaupunkiseudulle. Otettakoon tästä vaikkapa finanssiala. Yli 50 prosenttia kyseisen alan työpaikoista sijaitsee pääkaupunkiseudulla.
Monet elinkeinoelämää tukevat muutkin toimijat ovat pääkaupunkilaistuneet. Vanha yhteiskuntarakennetta kuvaava jako – primäärituotanto ja seurannaiselinkeinot -akselilla: primäärituotanto on vahvasti maakunnissa, seurannaiselinkeinot Ruuhka-Suomessa.
Nyt kun puolustusvoimissa on tehty toistaiseksi viimeiset linjaukset eli Itä-Suomesta ollaan viemässä Kontiolahden saneerausten jälkeen tuhkatkin pesästä, niin mikä on ollut runsaan 20 vuoden kehitys valtion työpaikkojen ”hajasijoituksessa”.
Vuonna 1990 valtion ja valtioenemmistöisten työpaikkojen osuus koko maan vastaavista työpaikoista oli Espoo–Helsinki–Vantaa-alueella noin 29 prosenttia. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin vastaava osuus oli noin 40 prosenttia. Hyvin on siis hajasijoitus onnistunut.
Maamme suurin päivälehti vuodatti pitkään surun kyyneliä Fimean siirtämisestä periferiaan. Siitä se on harvoin kantanut huolta, että tuhannet ja taas tuhannet joutuvat jättämään kotiseutunsa, luopumaan pilkkahinnalla asunnoistaan ja ostamaan kaavoittajien ja grynderien yhteistyöllä hinnoiltaan huippuunsa viritetyt uudet kodit ruuhka-suomesta. Tehokas aluepolitiikka on enää vain muisto ja sen hinta on yhteiskunnassa kova.
Kokonaan oma lukunsa on se, mitä pääkaupunkiseudulle keskittäminen maksaa. Tässä olisi yhteiskuntatutkijoille selvittämistä. Oma yksinkertainen analyysini koskee ainoastaan muuttoliikkeen asuntotuotanto ja -purkutarvetta. Ohessa olevassa asetelmassa sen laskelman yksinkertaiset johtopäätökset.
PAAVO JAUHIAINEN
Kirjoittaja on entinen
yritysjohtaja, joka tarkastelee
tilastoja tällä palstalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
