”Viranomaisten kanssa ei ole järkevää riidellä”
Valvovien viranomaisten kanssa ei ole järkeä riidellä, Remeskylän Kotilihan yrittäjä Heikki Heikinmaa Kiuruvedeltä sanoo. Järkevämpää on yrittää muuttaa pykäliä, vaikka EU-parlamentin edustajien kautta.
Heikinmaan toive elintarvikelain valvojien koulutuksesta toisessa EU-maassa saattaa toteutua lähitulevaisuudessa. Ainakin europarlamentaarikko Petri Sarvamaa ajaa asiaa parlamentissa.
Heikinmaa jalostaa oman sikalan possut makkaraksi ja palvilihaksi. Vuodessa jalostukseen päätyy 500–600 sikaa, joista jokaisesta pitää nykyisin ottaa ja analysoida trikiininäyte.
Välillä näytti siltä, että näytteet pitää toimittaa akkreditoituun laboratorioon. Poikkeusluvalla näytteet on saanut tutkia tilalla.
Kiuruvettä lähin akkreditoitu laboratorio olisi Evira Oulussa. Sieltä ilmoitettiin, ettei ulkopuolisia trikinellanäytteitä voida analysoida.
Toinen suunta olisi ollut viedä näytteet Joensuuhun, Kuopion kautta. Heikinmaan mielestä siitä olisi koitunut kohtuutonta vaivaa ja kuluja.
Poikkeuspykälä näytteiden tutkimiseen säilynee voimassa ainakin vuoden 2016 loppuun asti. Sen jälkeen saattaa olla mahdollista jopa vähentää näytteiden ottoa.
Vuodesta 1989 lähtien Heikinmaa on tutkinut kaikki teurassikansa trikinellan varalta, kun on käsketty. Yhtään tartuntaa ei ole todettu.
Tulevaisuudessa saattaa riittää pelkkä otanta, kaikkia teuraita ei tarvitsisi tutkia.
Elintarvike- ja muita lakipykäliä eri tarkastajat tulkitsevat eri tavoin. Jos yrittäjä ottaa niihin turhan tiukan kannan, riita on valmis.
”Eikö se riitä, että tuote on ok”, Heikinmaa kysyy. Joskus hänestä tuntuu, että yrittäjän pitäisi osata käytännön lisäksi teoria viimeistä yksityiskohtaa myöten. Lisäksi pitäisi pystyä opettamaan myös muita.
Paperitöistä löytyy toinen riidansiemen, jos niin haluaa. Joillekin tarkastajille suunnitelmat ja raportit eivät tahdo kelvata millään.
Heikinmaan mielestä kokemusten vaihto eri EU-maiden kesken ei ole pahasta. ”Nähtäisiin, mikä on vallitseva käytäntö missäkin maassa. Yhteisessä EU:ssa kun ollaan.”
Heikinmaa on käynyt saksalaisissa elintarvikelaitoksissa. Sikäläisistä käytännöistä kaikki eivät ehkä läpäisisi suomalaista elintarvikevalvontaa, mies arvelee.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
